14-vuotias houkuteltiin tapaamaan ystäviään Vantaalla: joutui törkeän pahoinpitelyn ja törkeän ryöstön yrityksen uhriksi – epäillyt alaikäisiä

Julkaistu


UUSIMAA

Uhrilta oltiin yritetty ryöstää omaisuutta ja hänet oli pahoinpidelty vakavaa väkivaltaa käyttäen hakkaamalla ja pään alueelle potkimalla. Lopulta uhri oli teräaseella uhkaamalla riisutettu alasti

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana tapaus, jossa usean henkilön epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään ryöstön yritykseen marraskuun lopussa Vantaan Hakunilassa.

Tapahtumat sijoittuvat perjantai-illalle 25. marraskuuta Vantaan Hakunilan urheilupuiston läheisyyteen, mihin 14 -vuotias uhri oli houkuteltu tapaamaan ystäviään. 

– Paikan päällä uhrilta oli yritetty ryöstää omaisuutta ja hänet oli pahoinpidelty vakavaa väkivaltaa käyttäen hakkaamalla ja pään alueelle potkimalla. Lopulta uhri oli teräaseella uhkaamalla riisutettu alasti, kertoo nuorten tukintaryhmän rikosylikonstaapeli Pia Katajala.

Poliisin tietojen mukaan yksi epäillyistä tekijöistä oli kuvannut uhrin riisuttamisen ja hänen nöyryyttämisensä. Hänet poliisi otti kiinni jo tapahtumailtana.

– Uhri oli päässyt pakenemaan tilanteesta hyppäämällä muutaman metrin korkeudesta jyrkänteeltä alas. Uhri on harhaillut metsässä alastomana ja päätynyt noin kilometrin päähän, josta sivulliset henkilöt olivat soittaneet paikalle apua ja auttaneet hänet turvaan. Ellei uhri olisi päässyt pakenemaan, teko olisi voinut päättyä huomattavasti traagisemmin, Katajala jatkaa.

Tähän vakavaan väkivallantekoon poliisilla on epäiltynä yhteensä kuusi henkilöä, joista kaksi on alle 15 -vuotiaita ja muut neljä 15-17 vuotiaita. Poliisi on käyttänyt tapausta tukittaessa epäiltyihin tekijöihin erilaisia kovia pakkokeinoja. Yksi epäillyistä on ollut vangittuna, kaksi määrättynä tehostettuun matkustuskieltoon ja yksi perusmuotoiseen matkustuskieltoon. Tämän lisäksi lastensuojelu on kiireellisesti sijoittanut kaikki epäillyt.

– Tätä vakavaa väkivallantekoa tutkitaan meillä Itä-Uudenmaan poliisissa törkeänä pahoinpitelynä, törkeänä ryöstön yrityksenä, vapaudenriistona sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitona ja levittämisenä, summaa Katajala.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kymmeniä automurtoja huhtikuun loppupuolella Helsingissä tehtaillut henkilö jäi kiinni

HELSINKI Helsingin poliisi tiedottaa, että sillä on esitutkinnassa rikossarja, jossa epäilty murtautui noin 30 autoon...

Pikaratikka ja henkilöauto kolaroivat Helsingissä

HELSINKI Vihdintiellä Helsingissä sattui tänään keskipäivän taitteessa raitiovaunun ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Marian entisellä sairaalalla oli rakennuspaloepäily – kyseessä olikin remonttityöt

HELSINKI Marian entiselle sairaalalle Lapinlahdenkadulle hälytettiin useita viranomaisia rakennuspaloepäilyn vuoksi. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta...

Tuoreimmat artikkelit

Kymmeniä automurtoja huhtikuun loppupuolella Helsingissä tehtaillut henkilö jäi kiinni

HELSINKI Helsingin poliisi tiedottaa, että sillä on esitutkinnassa rikossarja, jossa epäilty murtautui noin 30 autoon...

Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...

Kokkolasta anastettu arvokas sähköpyörä päätyi Seinäjoelle

KOKKOLA - SEINÄJOKI Poliisi sai viime lauantaina 4. toukokuuta ilmoituksen miehestä, joka todennäköisesti oli polkupyörää...

Raju ulosajo Muukon suoralla Lappeenrannassa – yksi henkilö menehtyi

LAPPEENRANTA Lappeenrannassa valtatie 6:lla tapahtui vakava liikenneonnettomuus tänään keskipäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...