POHJOIS-KARJALA
Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipartioita on työllistänyt Pohjois-Karjalassa maanantai-iltapäivän 19. joulukuuta ja tiistaiyön 20. joulukuuta välisenä aikana mm. eläinonnettomuudet liikenteessä sekä kortiton kuljettaja, jonka kuljettama ajoneuvo oli puutteellinen, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta.
Henkilöauto törmäsi Ilvekseen Juuassa.
Tiistaiyönä kello 00.50 aikaan, Luikonlahdentiellä Juuassa oli henkilöauton kuljettaja törmännyt eteensä tielle juosseeseen ilvekseen.
Pahoin loukkaantunut ilves oli jouduttu lopettamaan, koska liikkumaan kykenemättömän ilveksen hengissä pitäminen olisi ollut ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eikä nopea hoitoon saattaminen ollut tilanteessa mahdollista.
Henkilöauto törmäsi hirveen Nurmeksessa.
Maanantaina iltapäivällä kello 15.50 aikaan, Nurmeksen suunnasta kohti Valtimoa kuljettaneen henkilöauton eteen oli juossut kaksi hirveä, joista toiseen kuljettaja törmäsi.
Hieman Karhunpään risteyksen jälkeen, oli tien oikealta puolelta tielle juossut hirvi, jonka kuljettaja sai väistettyä, mutta hirven perässä oli tullut toinenkin hirvi, jota kuljettaja ei saanut väistettyä.
Kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Hirvi menehtyi tapahtumapaikalle ja riistanhoitoyhdistys huolehti kuolleen hirven ruhon pois tapahtumapaikalta. Hinausauto kuljetti kolarissa vaurioituneen henkilöauton korjaamolle.
Kortittoman kuljettajan auto puutteellinen liikenteeseen Kontiolahdella.
Maanantaina iltapäivän vaihtuessa alkuiltaan kello 17 aikaan, poliisipartio tapasi ajo-oikeudettoman henkilöauton kuljettajan Kajaanintiellä Kontiolahdella.
Henkilöautokin oli puutteellinen, se oli katsastamaton, liikennekäytöstä poistettu, eikä siinä ollut rekisterikilpiäkään.