LAUKAA – ÄÄNEKOSKI
Sisä-Suomen poliisi tutkii Keski-Suomessa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan sivullisen henkilön löytäneen perjantaina 16. elokuuta Äänekosken Hietaman Suojoesta vainajan.
Säästä ruoka- ja muissa elintarvikekuluissa: KOODILLA MM15 ensiostajille -15% alennus jo valmiiksi halvoista elintarvikkeista, kun ostat vähintään 25 eurolla - Kaupallinen yhteistyö Matsmartin kanssa
Poliisi epäilee, että vainaja on joutunut henkirikoksen uhriksi Laukaan Vehniällä sijaitsevassa yksityisasunnossa. Uhri oli löytöhetkellä käärittynä muoviin ja hänellä todettiin väkivallalla aiheutettuja vammoja, joiden perusteella asiassa oli syytä epäillä henkirikosta.
Tähän mennessä poliisille on tutkinnassa selvinnyt, että uhrin epäillään kuolleen saamiinsa vammoihin yksityisasunnossa Vehniällä elokuun alkupuolella. Vainaja on löytymisen estämiseksi siirretty asunnosta löytöpaikalle vesistöön. Uhri on keskisuomalainen noin 40-vuotias mies.
Poliisi on ottanut epäillyn, Laukaassa asuvan noin 50-vuotiaan miehen, kiinni ja häntä esitetään vangittavaksi tappoon Keski-Suomen käräjäoikeudessa perjantaina 23. elokuuta . Epäilty on kuulusteluissa selvittänyt omaa osuuttaan asiassa. Poliisi on ottanut kiinni myös toisen henkilön ja hänen osuutta asiaan selvitetään.
Sisä-Suomen poliisi sanoo, ettei se voi tutkinnallisista syistä tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.