PIEKSÄMÄKI
Mönkijä todettiin T3-luokan traktorimönkijäksi, jonka rakenteellinen maksiminopeus on rajoitettu 40:een kilometriin tunnissa. Mönkijän rakenteellista nopeutta oli muutettu siten, että mönkijä kulki huomattavasti rajoitettua nopeutta kovempaa.
Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Etelä-Savon maakunnassa tapahtunut epäilty törkeä liikennerikos, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.
Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että poliisipartiota ajoi vastaan Pieksämäen keskustassa Keskuskadulla mönkijä, jolle partio mittasi nopeudeksi 80 kilometriä tunnissa.
Partio kääntyi mönkijän perään ja näytti pysähtymismerkkiä. Tämän jälkeen mönkijä oli kiihdyttänyt vauhtia yrittäen paeta poliisiautoa. Kaupunkialueella mönkijä oli aiheuttanut vaaratilanteita suistumalla risteyksissä vastaantulevien kaistalle. Mönkijä oli ajanut myös rautatieaseman asemalaiturilla ja paennut radanvartta pitkin maastoon. Partio luopui tässä vaiheessa pakenevan mönkijän seurannasta.
Poliisipartio tapasi mönkijän myöhemmin lähellä omistajan kotiosoitetta. Mönkijällä oli liikkunut 15- ja 16-vuotiaat pojat. Poikia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Mönkijä todettiin T3-luokan traktorimönkijäksi, jonka rakenteellinen maksiminopeus on rajoitettu 40:een kilometriin tunnissa. Mönkijän rakenteellista nopeutta oli muutettu siten, että mönkijä kulki huomattavasti rajoitettua nopeutta kovempaa.
Tapaus sattui myöhään torstai-iltana ennen puoltayötä.