ESPOO – SAUNALAHTI
Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Fortumin arvion mukaan vuotoa päästään korjaamaan tulevan yön aikana. Vuodosta ei aiheudu käyttökatkoja asiakkaille.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Länsi-Uudellemaalle Espooseen perjantaina 11. elokuuta aamupäivän taitteessa kello 09.19. Tapauksesta tiedottaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.
Pelastuslaitos kertoo, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, nosturiauto oli törmännyt kävelysiltaan Kauklahdenväylällä. Onnettomuus tapahtui Saunalahden kaupunginosassa Tillinmäen kohdalla Kauklahden kiertoliittymän Saunalahden kiertoliittymän välisellä tieosuudella.
Onnettomuudesta tiedottaa myös Fortum. Fortumin mukaan sillalla kulkee kaukolämpöputki, joka vaurioitui törmäyksessä. Törmäys aiheutti isohkon putkivuodon. Fortumin arvion mukaan vuotoa päästään korjaamaan tulevan yön aikana. Vuodosta ei aiheudu käyttökatkoja asiakkaille.
Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.