Alaikäinen poika mm. repi kaupan myyjää hiuksista Vääksyssä – Lahdessa suklaapatukoita näpistänyt mies yritti paeta vartijaa polkupyörällä siinä onnistumatta

Julkaistu



ASIKKALA – LAHTI – VÄÄKSY

Poika oli yrittänyt näpistää muovikuulapistoolin. Suklaapatukkanäpistelijä jäi kiinni jo kymmenettä kertaa omaisuusrikoksesta.

Hämeen poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeen maakunnassa sunnuntaina 13. elokuuta mm. näpistelijät, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Kiinni jäi kaksi näpistelijää, joista toinen oli aggressiivisesti käyttäytynyt alaikäinen poika.

Alaikäinen näpistelijä mm. repi myyjää hiuksista jäädessään näpistyksestä kiinni Vääksyssä.

Poliisi sai sunnuntaina päivällä puoli yhden aikaan Hätäkeskukselta ilmoituksen Asikkalasta Vääksyn keskustassa sijaitsevasta kaupasta, jossa ilmoittajan mukaan näpistelijä riehuu ja pyrkii poistumaan paikalta väkivaltaa käyttäen.

Paikalla poliisille selvisi, että alaikäinen poika oli ottanut hyllystä muovikuulapistoolin ja piilottanut sen vaatteisiinsa.

Myyjän pysäyttäessä poikaa kassanlinjan jälkeen, oli poika alkanut vastustamaan aggressiivisesti kiinniottoa ja toimenpiteitä, muun muassa repimällä myyjää hiuksista. Myyjän avuksi oli tullut sivullinen henkilö, jonka avustuksella poika saatiin pidettyä aloillaan poliisin paikalle tuloon asti.

Asian selvittelyä jatkavat poliisi sekä lastensuojelu. Poliisi ei kerro rikosnimikkeitä. Joissain tapauksissa näpistys voi muuttua ryöstöksi, jos tapaus muuttuu väkivaltaiseksi, kuten tässä tapauksessa.

Lahdessa suklaapatukoita näpistänyt mies yritti paeta vartijaa polkupyörällä siinä onnistumatta.

Sunnuntaina iltapäivällä kello 15.40 aikaan, jäi Lahden keskustassa sijaitsevassa liikekeskuksessa kiinni näpistyksestä 40-vuotias mies.

Mies oli ottanut suklaapatukoita hyllystä alle kolmen euron arvosta ja yrittänyt poistua kauppakeskuksesta maksamatta tuotteita.

Vartija oli tavoittanut miehen pihalta, jossa mies oli hypännyt polkupyöränsä selkään ja pyrkinyt poistumaan sillä paikalta. Vartija oli saanut kiinni polkupyörän tarakasta ja estettyä paon.

Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 10 kertaa. Häntä epäillään näpistyksestä.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Mies puhalsi itsensä pitkään ajokieltoon Asikkalassa

ASIKKALA Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Asikkalassa Apajatiellä maanantaina iltapäivällä, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Hämeen poliisin...

Rattijuoppo ajoi kovalla vauhdilla edellä ajaneen auton perään Asikkalassa

Asikkalassa sattui Vesikansantiellä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisista kerrotaan, että...

Ajo-oikeudeton nuorimies kaahaili Orimattilassa

Poliisi sai Päijät-Hämeessä Orimattilassa kiinni kaaharin perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisin partio onnistui pysäyttämään...

Tuoreimmat artikkelit

Parkanossa oli perjantaiaamuna poliisioperaatio – poliisi vaikenee täysin

PARKANO Sisä-Suomen poliisilla oli tänään aamulla poliisioperaatio Parkanossa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Hätäkeskus välitti poliisille tehtävän...

Poliisi epäilee Turun Pohjolassa tapahtuneen tulipalon syttymistä tahalliseksi

TURKU Lounais-Suomen poliisi tiedottaa selvittävänsä helatorstaiaamuna Turun Pohjolassa, Juhannuskadulla tapahtuneen tulipalon syttymissyytä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Rattijuopon kauppamatka päättyi ojan kautta poliisin suojiin Orimattilassa

ORIMATTILA Hätäkeskus vastaanotti helatorstaina illalla kello 20.11 ilmoituksen ajoneuvon ulosajosta Orimattilassa Haapastentiellä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Auto suistui päin kallioseinämää Jyväskylässä – yksi henkilö menehtyi

JYVÄSKYLÄ Jyväskylässä sattui perjantain vastaisena yönä raju ulosajo. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 03.42. Sisä-Suomen poliisilaitokselta...