PORI
Toisella kaaharilla oli vauhtia peräti yli kolminkertaisesti suurimpaan sallittuun nopeuteen nähden. Huumepäisistä kuljettajista toinen oli ajo-oikeudeton.
Lounais-Suomen poliisia on työllistänyt Satakunnan maakunnan, tarkemmin Porin liikenteessä viikonlopun 11.-13. elokuuta aikana mm. liikennerikokset, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan yhteensä neljästä ”tiedotekynnyksen” ylittävästä rikoksesta.
Huumepäinen kuljettaja kiinni Purjeentiellä.
Poliisiartio pysäytti perjantaina iltakuuden aikaan Purjeentiellä henkilöauton, jonka kuljettajana olleelle naiselle tehty huumepikatesti osoitti positiivisen tuloksen huumausaineille, poliisi ei kerro mille.
Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Kaaharilla vauhtia yli kolminkertaisesti suurimpaan sallittuun nopeuteen nähden Tikkulantiellä.
Poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa myöhään perjantaina kello 23.45 aikaa Tikkulantiellä ja mittasi henkilöauton nopeudeksi 93 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 30 kilometriä tunnissa.
Partio sai pysäytettyä auton Rauhanpuistossa.
Autoa kuljettanut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Mies ajoi viritetyllä mopolla yli satasta poliisin tutkaan Mikkolantiellä.
Poliisipartio suoritti liikenteen valvontaa Mikkolantiellä lauantai-aamuna kello yhdeksän aikaan. Partio kiinnitti huomiota kilvettömään mopoon ja lähti mopon perään. Mopon kuljettaja lähti kiihdyttämään voimakkaasti.
Poliisipartio mittasi mopon nopeudeksi suurimmillaan 105 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 50 kilometriä tunnissa. Partio menetti näköyhteyden mopoon, mutta mopo ja sen kuljettajana ollut mies löytyi hieman myöhemmin Angervontien päästä.
Kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Toukolantiellä.
Sunnuntai yönä puoli yhden aikaan, poliisipartio pysäytti Toukolantiellä henkilöauton, jota kuljetti ajo-oikeudeton mies. Hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.