Auto ajettiin Laihianjoen pohjaan Mustasaaressa – henkilövahingoilta vältyttiin

Julkaistu




POHJANMAA

Hälytys tapahtuneesta tehtiin maanantain alkuiltapäivästä, auto oli ajautunut jokeen jo lauantaina ja muita ei ollut kuljettajan lisäksi kyydissä.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastushenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuus- / vesipelastustehtävälle Karkkimalantielle Mustasaareen maanantaina 12. syyskuuta kello 13.35

Ohikulkija oli ilmoittanut hätäkeskukseen, että auto näkyy Laihianjoen pohjassa. Ensiksi ei ollut varmaa tietoa milloin auto oli sinne joutunut.

Pelastuslaitoshenkilöstö varmisti sukeltamalla auton sisätilat ja pintapelastamalla haravoitiin jokea alavirtaan. Samanaikaisesti pelastus sai poliisilta varmistuksen, että auton omistaja oltiin tavoitettu. Auto oli ajautunut jokeen jo lauantaina 10. syyskuuta ja muita ei ollut kuljettajan lisäksi kyydissä.

Pelastuslaitoshenkilöstö teki samalla valmistelutöitä auton vinssausta varten kiinnittämällä köydet valmiiksi autoon, että omistaja saa tilata yksityisen urakoitsijan vinssaamaan auton pois joesta ja vinssaustyöt näin helpottuisivat.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...

KRP tutkii Oma Säästöpankkiin liittyviä epäiltyjä arvopaperimarkkinarikoksia

OMA SÄÄSTÖPANKKI Keskusrikospoliisi tiedottaa aloittaneensa esitutkinnan epäillyistä niin sanotuista arvopaperimarkkinarikoksista, jotka liittyvät Oma Säästöpankkiin. KRP:n mukaan...

Poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti suojaamattoman liikenteen turvallisuutta

TEHOVALVONTA Poliisi valvoi koko maassa viime viikolla suojaamattoman liikenteen turvallisuutta. Poliisihallitus tiedottaa, että suojatietä koskevien liikennesääntöjen...

Tuoreimmat artikkelit

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Poliisilla oli eilen poliisioperaatio Keravalla – kyse vakavasta väkivallanteosta

KERAVA Keravan Lapilassa oli eilen tiistaina iltapäivällä poliisioperaatio. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen tehtävän Hätäkeskukselta...

Helsingin Meilahdesta kadonnut 59-vuotias mies on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että Helsingin...

Taisi ruoat sittenkin jäähtyä – wolttikuski ajoi skuutilla punaisia päin Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on palannut lomaltaan ja se tietää tottakai,...