KUOPIO
Kuopiolainen mies kaahaili autolla Kuopion keskustassa viimeyönä. Mies ajoi vastaantulevien kaistalla moottoritiellä. Poliisin piikkimaton jälkeen matka kuitenkin päättyi Savilahdentiellä.
Poliisipartio ryhtyi puolenyön aikaan pysäyttämään henkilöautoa Kellolahdentiellä, mutta auton kuljettaja ei noudattanut partion antamia pysähtymismerkkejä.
Auto jatkoi matkaa Pohjolankadulle josta se ajoi Puutarhakadun kautta Puijonkadulle. Auto jatkoi Puijonkatua Puijonlaaksontien risteykseen jossa se luisui vastaantulevien kaistalle ja jatkoi Puijonlaaksontietä vastaantulevien kaistaa moottoritielle, jota se jatkoi etelän suuntaan. Moottoritieltä auto jatkoi Savilahdentielle kohti Prismaa.
Neulamäentien kohdalla auton eteen laitettiin piikkimatto. Auto jatkoi kuitenkin vielä matkaa Puijonlaaksontien suuntaan ja ajoi rampista alas tarkoituksin kääntyä keskustan suuntaan.
Auto lähti kuitenkin luisuun ja ajautui Savilahdentiellä keskikorokkeen päälle pysähtyen siihen. Auton kuljettajaksi ilmeni paikkakuntalainen noin 40 -vuotias mies. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä, jonka vuoksi hänet vietiin verikokeeseen.
Asiassa ovat tutkintanimikkeinä törkeä rattijuopumus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Lähteenä: Poliisi