POLIISIUUTISET – KANTA-HÄME
Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä kaksi päihtynyttä kuljettajaa, kertoo Hämeen poliisilaitos. Hämeenlinnaan kuuluvalla Hauholla autoilija oli sekä alkoholin, että huumeiden vaikutuksen alaisena. Riihimäellä vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi mutkan pitkäksi.
Hauholla autoiltiin huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena.
Poliisipartio pysäytti sunnuntaina 13. helmikuuta iltapäivällä Hauholla henkilöauton, jonka kuljettajaksi ilmeni hieman yli 30-vuotias mies. Mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat ja lisäksi hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen.
Rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta epäilty mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Vahvasti päihtyneellä kuljettajalla meni käännös pitkäksi Riihimäellä.
Poliisipartio havaitsi sunnuntaina 13. helmikuuta puolenpäivän aikaan Riihimäen keskustan tuntumassa henkilöauton, jonka käännös risteyksessä meni hieman pitkäksi. Poliisipartio pysäytti auton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajaksi osoittautui keski-ikäinen mies, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.
Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty mies määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos