MIKKELI – SAVONLINNA
Viranomaisia työllisti Etelä-Savon liikenteessä mm. henkilöautojen ulosajot perjantai-illan 9. helmikuuta ja lauantaiaamun 10. helmikuuta välisenä aikana. Viranomaisuutiset uutisoi jo aiemmin perjantai-iltana Pieksämäellä sattuneesta ulosajosta.
Savonlinnassa tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä ulosajo. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen henkilöauton ulosajosta kello 00.00 aikaan Savonlinnantiellä.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin partiolle selvinneen tapahtumapaikalla, että ulosajon yhteydessä auto oli osunut yhteen valaisinpylvääseen, joka oli katkennut törmäyksen seurauksena, ja että autossa oli onnettomuushetkellä kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
– Päihteillä ei epäillä olleen osuutta asiaan. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, Itä-Suomen poliisilaitokselta kommentoidaan.
Mikkelissä tapahtui lauantaiaamuna myös henkilöauton ulosajo. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä saivat ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Uusi Ristiinantiellä kello 05.06 aikaan.
Kohteessa poliisin partio tapasi henkilöautoa kuljettaneen henkilön, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Kuljettaja käytettiin verikokeissa päihtymystilan selvittämiseksi. Poliisi ei avaa puhalluskokeen tulosta tarkemmin, mutta se on ollut vähintään 1,20 promillea tai 0,53 mg/l, sillä kyseiset tulokset ovat törkeän rattijuopumuksen rajat Suomessa.
Kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lue myös: Henkilöauto suistui liukkaalta tieltä ojaan Pieksämäellä