TAMPERE
Tampereella on sattunut vakava väkivallanteko. Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin tutkivan epäiltyä henkirikosta. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Hätäkeskukseen ilmoitettiin perjantai-iltana 9. helmikuuta hieman ennen puolta kymmentä sekavasti ja häiritsevästi käyttäytyneestä miehestä ulkona Meesakadulla.
– Poliisipartio otti miehen kiinni. Saman tehtävän yhteydessä poliisi tarkasti lähistöllä olleen asunnon, josta löydettiin kuollut henkilö, poliisi kertoo.
Poliisin mukaan vainajassa todettiin olevan ulkoisia vammoja, joiden vuoksi hänen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. Uhri on poliisin tarkastamassa asunnossa asuva 43-vuotias nainen.
Kiinniotettu 44-vuotias mies asuu samassa asunnossa naisen kanssa, ja oli hänen kanssaan avioliitossa.
Miestä epäillään alustavien havaintojen perusteella murhasta raa’an ja julman tekotavan vuoksi.
Tutkinta on aivan alkuvaiheessa ja jatkuu kuulusteluin, rikospaikkatutkinnalla, taltioitujen todisteiden analysoinnilla sekä oikeuslääkärin tutkimuksilla.