Halikon toukokuinen tulipalo: yhtä henkilöä epäillään yleisvaaran tuottamuksesta – kolme rivitaloasuntoa tuhoutui ja kolme vaurioitui

Julkaistu

SALO – HALIKKO

Poliisin esitutkinnan perusteella rivitalokiinteistössä oli palon syttymishetkellä paikalla yhteensä neljä henkilöä. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

Lounais-Suomen poliisi on tutkinut Varsinais-Suomen maakunnassa, tarkemmin Salon Halikossa toukokuussa tapahtunutta tulipaloa rivitalossa. Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin epäilevän asiassa rikosta. Yhtä talon asukasta epäillään yleisvaaran tuottamuksesta.

Palo tapahtui maanantaina 8. toukokuuta Maorlantiellä. Poliisi epäilee tulipalon saaneen todennäköisesti alkunsa yhden asunnon takaterassilla sijainneesta tuhkakupista. Palon epäillään syttyneen asukkaan huolimattomasta toiminnasta.

– Kyseisen asunnon asukasta epäillään yleisvaaran tuottamuksesta. Poliisilla ei ole tällä hetkellä syytä epäillä, että asiassa olisi mukana tahallisuutta, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Store Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisin esitutkinnan perusteella rivitalokiinteistössä oli palon syttymishetkellä paikalla yhteensä neljä henkilöä. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Maorlantiellä 8. toukokuuta iltapäivällä. Kuuden asunnon rivitalokiinteistöstä kolme asuntoa tuhoutui asuinkelvottomiksi ja kolme muuta kärsi vaurioita.

Asia siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyttäjälle syyteharkintaan. 

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Halikossa paloi hakkuuaukealla maastoa noin puoli hehtaaria

SALO Repotiellä Salon Halikossa sammutettiin sunnuntaina 19. toukokuuta keskipäivällä syttynyttä maastopaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Nosturin kaatuminen kyljelleen aiheutti liikennehaittaa Raumalla

Tiilivuorentiellä Raumalla sattui torstaina 29. helmikuuta raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Paikkakuntalainen Maria Pullinen kertoo Rauman...

Tuoreimmat uutiset

Kaksi työmaakoppia ja maastoa paloi Kontiolahdella

KONTIOLAHTI Iiksenniityntiellä Kontiolahdella sammutettiin rakennuspaloja sekä maastopaloa maanantaina 17. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Vaarallisia aineita kuljettava ajoneuvoyhdistelmä on ojassa valtatie 11:llä Sastamalassa – tie on katkaistu liikenteeltä

SASTAMALA Valtatie 11:llä Sastamalassa on sattunut raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...