LAHTI – MÄKELÄ – NIEMI
Hämeen poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeen maakunnassa maanantaiaamun 31. heinäkuuta ja tiistaiaamun 1. elokuuta välisen vuorokauden aikana mm. rattijuopot, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan kahdesta kiinnijääneestä rattijuoposta, joista kumpikin oli alkoholin vaikutuksen alaisena. Toinen ajoi auton katolleen.
Vahvasti päihtynyt rattijuoppo kiinni Nelostiellä.
Maanantai-iltana kello 20.50 aikaan, sai poliisi ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Valtatie 4:llä pohjoisen suuntaan menevillä kaistoilla Mäkelän kohdilla.
Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan ja epävarmasti kulkeneen henkilöauton ja sai pysäytettyä tämän levähdysalueelle.
Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopumukseen. Poliisi ei kerro tarkkuusalkometrikokeen tulosta.
Rattijuoppo ajoi auton katolleen Telakkakadun ja Veistämökadun risteyksessä.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Lahteen Niemen kaupunginosaan tiistaiyönä 1. elokuuta kello 02.37.
Kyseessä oli henkilöauton ulosajo Telakkakadun ja Veistämökadun risteyksessä. Auto oli ulosajon seurauksena päätynyt katolleen.
Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi ei tässäkään tapauksessa kerro puhalluskokeen tulosta.