Helpottavia uutisia Laitilasta – vesistöstä etsitty 2,5-vuotias lapsi löytyi hyväkuntoisena naapurista

Julkaistu




LAITILA

Paikalla oli pelastussukeltajat ja pintapelastajat tekemässä etsintää pihalammessa sekä läheisessä järvessä. Poliisi ja Rajavartiolaitoksen helikopteri puolestaan tekivät alueella lähietsintää.

Poliisi, pelastuslaitos, Rajavartiolaitoksen helikopteripartio sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Varsinais-Suomen maakuntaan Laitilaan sunnuntaina 20. elokuuta aamupäivän taittuessa päiväksi kello 10.57. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen vedestä. Tapauksesta tiedottaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Pelastuslaitos kertoi ensitiedotteessaan, että lapsen pelättiin joutuneen hukuksiin Kalliokorventiellä.

Paikalla oli pelastussukeltajat ja pintapelastajat tekemässä etsintää pihalammessa sekä läheisessä järvessä. Poliisi ja Rajavartiolaitoksen helikopteri puolestaan tekivät alueella lähietsintää.

Iltalehti uutisoi ensimmäisenä, että etsintäoperaatio sai onnellisen päätöksen, sillä 2,5-vuotias lapsi oli ollut naapurissa noin puolen kilometrin päässä katoamispaikasta. Lapsi oli löydettäessä hyvässä kunnossa.

Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan Turun Sanomille, että lapsi löytyi autiotalon pihalta penkiltä istumasta.

– Oli siinä ihailemassa helikopteria taivaalla, pelastuslaitokselta kerrotaan Turun Sanomille.

Naapuri löysi pojan ja ilmoitti asiasta viranomaisille.

*Artikkelia päivitetty kello 13.03: Lisätty tieto lapsen löytymisestä. Kello 13.35 lisätty tarkempia tietoja Turun Sanomien uutiseen perustuen.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Ihminen pelastettiin Tammerkoskesta

Tampereen Tammerkoskesta pelastettiin ihminen perjantain vastaisena yönä 1. maaliskuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen ihmisen...

Pilkkivarusteet jäällä saivat sivullisen säikähtämään Äänekoskella

Äänekoskella selvittiin torstaina 29. helmikuuta iltapäivällä säikähdyksellä, sillä ihmisen pelättiin joutuneen veden varaan Kuhnamo-järvellä....

Pelastuslaitos pelasti loukkaantuneen henkilön Posiolla Koroluoman vaativasta maastosta

Posiolla suoritettiin pelastuslaitoksen toimesta onnistunut maastopelastusoperaatio torstaina 29. helmikuuta alkuiltapäivästä. Tapahtuneesta ilmoitettiin Hätäkeskukseen kello...

Tuoreimmat artikkelit

Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti kuorma-auton ja traktorin välisessä liikenneonnettomuudessa Urjalassa

URJALA Kantatie 230:llä Urjalassa sattui raju liikenneonnettomuus keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello...

Puisessa paritalossa paloi Itsenäisyydenkadulla Porissa

PORI Itsenäisyydenkadulla Porissa paloi keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 15.49. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...