KUHMO
Onnettomuudesta aiheutui lieviä henkilövahinkoja, poliisi ei avaa vammoja tarkemmin. Myöskään loukkaantuneiden tai onnettomuudelle altistuneiden lukumäärä ei ole tiedossa.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Kainuun maakuntaan Kuhmoon lauantai-iltana 20. elokuuta kello 21.17. Tapauksesta tiedottaa Oulun poliisilaitos.
Oulun poliisi kertoo tiedotteessaan, että kyseessä oli kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus.
Esitutkinnassa poliisi on selvittänyt, että henkilöauton kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edellä ajavaa matkailuautoa Pohjoispuolentien ja ampuradan risteyksessä. Matkailuauton kuljettaja oli lähtenyt samaan aikaan kääntymään vasemmalle, jolloin ajoneuvot törmäsivät.
Onnettomuudesta aiheutui lieviä henkilövahinkoja, poliisi ei avaa vammoja tarkemmin. Myöskään loukkaantuneiden tai onnettomuudelle altistuneiden lukumäärä ei ole tiedossa.
Henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena, poliisi otti hänet kiinni tapahtumapaikalta.
Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisi ei kerro, minkälaisen lukeman rattijuoppo oli poliisin alkometriin puhaltanut, mutta tulos on ollut vähintään 1,20 promillea, sillä kyseinen tulos on törkeän rattijuopumuksen raja Suomessa.
Lue myös:
- Tiistai 3.10.2023: kaappaus, nuorten ryöstöjä, varastettu paloauto, astalolla päähän, kaupparyöstö, sylkevä asiakas ja rattijuoppoja sekä paljon muuta
- Poliisilla piti kiirettä Oulun poliisilaitoksen alueella viikonloppuna – mm. lastensuojeluilmoituksia kirjattiin 18 kappaletta
- Ilouutisia Paltamosta: kadonnut marjastaja löydettiin elossa
- Suru-uutisia Suomussalmelta: kadonneeksi ilmoitettu 15-vuotias tyttö löytyi menehtyneenä
- Suomussalmella etsittiin 15-vuotiasta tyttöä
- Poliisi otti Kajaanissa kiinni mieskaksikon – epäillään keränneen rahaa ilman rahankeräyslupaa
- Oulun poliisilaitoksen alueella yhteensä 64:lle liikennevirhemaksu jalkakäytävällä ajamisesta
- Outo tilanne karhujahdissa Sotkamossa: metsästäjä sai vammoja karhun puremasta ja luodeista
- Poliisi pyytää havaintoja: Kajaanissa paloi samassa osoitteessa kahtena eri ajankohtana – Puolangalla murtauduttiin kesäkahvilaan
- Rattijuoppo aiheutti kolarin Kuhmossa – lähti ohittamaan kääntyvää matkailuautoa