Henkilö kävi vain pikaisesti asioilla Porvoossa – siinä välissä käynnissä ollut auto varastettiin

Julkaistu


PORVOO

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Porvoossa tapahtunutta epäiltyä moottorikulkuneuvon käyttövarkautta. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin partion saaneen viime viikon torstaina päivällä tehtävän Porvooseen Rauhankadulle, missä ilmoituksen mukaan käynnissä ollut henkilöauto oli lähtenyt varkaan matkaan.

Rikoskomisario Freddie Cederlund Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo poliisille selvinneen paikan päällä, että auton omistaja oli jättänyt autonsa käyntiin asioidessaan pikaisesti läheisessä liikkeessä. Tullessaan ulos liikkeestä, oli omistaja havainnut vieraan ihmisen istumassa autossaan kuljettajan paikalla. Omistaja oli yrittänyt estää varkaan liikkeelle lähdön, mutta joutunut väistämään sivuun välttääkseen onnettomuuden.

Partio alkoi tekemään lähietsintää auton löytämiseksi, mutta auto ja sen anastanut kuljettaja jäivät kuitenkin kateisiin. Cederlundin mukaan auto löytyi seuraavana päivänä ja sen luvatta käyttönsä ottanut kuljettaja myönsi syyllistyneensä kyseiseen tekoon.

Poliisi on tiedottanut samankaltaisista moottorikulkuneuvon käyttövarkauksista aiemminkin ja poliisi muistuttaa tiedotteessaan, ettei autoa kannata jättää käyntiin ja valvomatta edes hetkeksi asioinnin ajaksi.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Ruoka kärähti kerrostaloasunnossa Hyvinkäällä

HYVINKÄÄ Pelastuslaitos hälytettiin Uudenmaankadulle Hyvinkäälle epäillyn rakennuspalon vuoksi tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Sprinklerilaitteisto sammutti kerrostalohuoneiston parvekkeella syttyneen tulipalon Espoossa

ESPOO Neulaspolulla Espoon Tapiolassa paloi tänään illantaitteessa kerrostalohuoneiston parvekkeella. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Eteläisessä Helsingissä kadonnut 54-vuotias nainen on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi pyysi tänään sunnuntaina illalla havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 54-vuotiaasta naisesta. Nainen oli nähty...

Tuoreimmat artikkelit

Koontikirjejakelu alkaa liittyen Suonenjoen laajaan omaisuusrikoskokonaisuuteen

SUONENJOKI Itä-Suomen poliisi tutkii edelleen pääosin Suonenjoella tapahtunutta rikoskokonaisuutta, joka koostuu useista omaisuusrikoksista. Mm. postilähetysten...

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...