Kansalaiselta tuli ratkaiseva vihje – noin 150 000 euron arvosta työkoneita ja työkaluja anastanut jäi kiinni

Itä-Uudenmaan poliisi kiittää kansalaisia arvokkaasta avusta ja vihjeistä, joiden avulla poliisi sai esitutkintaa ratkaisevasti eteenpäin.

Julkaistu


VANTAA

Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana sunnuntaina 4. helmikuuta illalla Vantaalla tapahtunut törkeä varkaus, jossa Linjatiellä sijaitsevan yrityksen tiloihin murtauduttiin. Varkaiden matkaan lähti työkoneita ja työkaluja arviolta noin 150 000 euron arvosta.

Rikosylikonstaapeli Janne Levälampi Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että teko oli tallentunut alueella sijaitsevien valvontakameroiden tallenteisiin, josta oli selkeästi nähtävissä epäiltyjen tekoon käyttämä valkoinen pakettiauto.

Poliisi tiedotti tapahtuneesta 8. helmikuuta ja pyysi kansalaisilta havaintoja kyseisen auton liikkeistä ja sijainnista.

– Vihjeitä kansalaisilta tuli todella paljon ja siellä joukossa oli yksi ratkaiseva vihje. Ratkaisevan vihjeen ja poliisin omien esitutkintatoimien avulla pystyttiin selvittämään yhden epäillyn henkilöllisyys. Kiitämme kansalaisia arvokkaasta avusta ja vihjeistä, joiden avulla esitutkintaa saatiin ratkaisevasti eteenpäin. Yksi tekijöistä on otettu kiinni epäiltynä törkeään varkauteen ja osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin, Levälampi jatkaa.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Ruoka kärähti kerrostaloasunnossa Hyvinkäällä

HYVINKÄÄ Pelastuslaitos hälytettiin Uudenmaankadulle Hyvinkäälle epäillyn rakennuspalon vuoksi tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Sprinklerilaitteisto sammutti kerrostalohuoneiston parvekkeella syttyneen tulipalon Espoossa

ESPOO Neulaspolulla Espoon Tapiolassa paloi tänään illantaitteessa kerrostalohuoneiston parvekkeella. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Eteläisessä Helsingissä kadonnut 54-vuotias nainen on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi pyysi tänään sunnuntaina illalla havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 54-vuotiaasta naisesta. Nainen oli nähty...

Tuoreimmat artikkelit

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...

Kouvolassa kadonnut 83-vuotias Osmo on löytynyt

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti tänään sunnuntaina etsivänsä Kouvolassa kadonneeksi ilmoitettua 83-vuotiasta Osmo -nimistä miestä. Kaakkois-Suomen...