Henkilöauto ajautui katolleen ojaan Sastamalassa – henkilövahingoilta vältyttiin

Julkaistu

PIRKANMAA

Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Sisä-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Sisä-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Mouhijärventielle Sastamalaan perjantaina 25. marraskuuta päivällä kello 12.47.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan kyseessä oli henkilöauton ulosajo. Pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että ajoneuvo oli lähtenyt heittelehtimään ja päätynyt katolleen ojaan.

Toimitus suosittelee: Renkaan irtoaminen tallentui poliisiauton kameraan Aurassa (video) – vakavilta vahingoilta onneksi vältyttiin

Kuljettaja pääsi itse pois katollaan olevasta ajoneuvosta. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Sisä-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.

Viime viikonloppuna poliisilla oli rattijuopon takaa-ajotilanne Sastamalassa.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä 19. marraskuuta noin kello 00.45, henkilöauton kuljettaja pakeni poliisia Sastamalassa.

Takaa-ajo päättyi Huittistentiellä pakenijan ulosajoon, josta kuljettaja pakeni metsään jalan, jääden kuitenkin kiinni pienen juoksukilpailun jälkeen.

Kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Syyttäjä tutkii poliisin aseenkäyttöä Juupajoen poliisioperaatiossa

JUUPAJOKI Syyttäjälaitos tiedottaa syyttäjän tutkivan poliisin aseenkäyttöä tiistaina 16. huhtikuuta Juupajoella tapahtuneessa poliisioperaatiossa. Poliisi ampui...

Juupajoen poliisioperaatio: epäilty kuoli poliisin luotiin – oli ampunut poliisia kohti

JUUPAJOKI Sisä-Suomen poliisilla oli poliisioperaatio Juupajoella tiistaina 16. huhtikuuta. Sisä-Suomen poliisin mukaan tehtävä liittyi yksityisasunnossa...

Miehen epäillään murtautuneen yli 20:een mökkiin ympäri Suomen

OMAISUUSRIKOKSET Miestä epäillään useiden varkauksien lisäksi myös moottoriajoneuvojen käyttövarkauksista. Näissä tapauksissa mies ottaa lukitsemattoman ajoneuvon...

Tuoreimmat artikkelit

Syyttäjä tutkii poliisin aseenkäyttöä Juupajoen poliisioperaatiossa

JUUPAJOKI Syyttäjälaitos tiedottaa syyttäjän tutkivan poliisin aseenkäyttöä tiistaina 16. huhtikuuta Juupajoella tapahtuneessa poliisioperaatiossa. Poliisi ampui...

Poliisioperaatio Jyväskylän yliopistolla – opettajankoulutuksessa huudettiin ”Tämä on ryöstö, kaikki maahan”

JYVÄSKYLÄ Sisä-Suomen poliisilla oli usean poliisipartion tehtävä Jyväskylässä tiistaina 16. huhtikuuta iltapäivällä, joka lopulta paljastui...

Autoilija törmäsi jalankulkijaan Kouvolassa – poliisi pyytää havaintoja ja autoilijaa ilmoittautumaan

KOUVOLA Kouvolassa sattui maanantaina 15. huhtikuuta keskipäivällä henkilöauton ja suojattoman tienkäyttäjän välinen liikenneonnettomuus. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta...

Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanni antoi kirjallisen huomautuksen lautamiehelle

POHJANMAA Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanni Pasi Kettula on antanut Pohjanmaan käräjäoikeudessa toimivalle lautamiehelle, Ville Hämäläiselle (ps.)...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä