ILMAJOKI
Yksin autossa ollut kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Hänet toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta terveyskeskukseen tarkastettavaksi.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle Kullaanmäentielle Ilmajoelle torstaina 9. maaliskuuta iltapäivällä. Tapauksesta tiedottaa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos ja uutisoi mm. Yle.
Pelastuslaitos kertoo, että henkilöauto oli törmännyt kahteen veturiin vartioimattomassa tasoristeyksessä Peuralankylän kohdalla.
Pelastuslaitokselta kerrotaan Ylelle, että veturit kulkivat noin 50 kilometrin tuntivauhtia. Veturit jäivät kuljettajalta huomaamatta auringonpaisteen vuoksi. Auto paiskautui törmäyksessä penkkaan, eikä raahautunut vetureiden mukana ja romuttui lunastuskuntoon.
Yksin autossa ollut kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Hänet toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta terveyskeskukseen tarkastettavaksi.
Onnettomuudesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 14.24.