JOENSUU
Itä-Suomen poliisiin on tutkittavaksi muutamia Pohjois-Karjalassa, tarkemmin Joensuussa tapahtuneita rikoksia, jotka ovat tapahtuneet keskiviikkoillan 8. maaliskuuta ja torstaiyön 9. maaliskuuta välisenä aikana, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan kahdesta päihtyneestä kuljettajasta, töhrijästä sekä pahoinpitelystä. Kumpikin kuljettaja oli päihtynyt alkoholista ja kummallakin puhalluskokeen tulos oli osoittanut törkeän rattijuopumuksen lukemaa.
Töhrijä kiinni vartijan toimesta Kauppakadulla.
Keskiviikkona iltakuuden ja iltaseitsemän välisenä aikana, oli Joensuun keskustassa Kauppakadulla sijaitsevan kauppakeskuksen seinään piirretty mustalla tussilla graffiti. Paikalla ollut vartija onnistui ottamaan tekijän kiinni. Asiaa tutkitaan lievänä vahingontekona.
Torstain vastaisena yönä poliisi onnistui saamaan kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa.
Kello 00.36 aikaan, poliisipartio tavoitti Suvantokadulla Joensuussa päihtyneen kuljettajan henkilöauton ratista. Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Poliisi ei kerro puhalluskokeen tulosta.
Puolestaan kello 2.50 aikaan, poliisi tapasi Tulliportinkadulla Joensuussa kuljettajan, jonka epäillään kuljettaneen pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Tämäkin kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Myös tätä asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Poliisi ei tässäkään tapauksessa kerro puhalluskokeen tulosta.
Torstain vastaisena yönä poliisia työllisti Joensuussa myös pahoinpitelytapaus.
Kello 1.45 aikaan Torikadulla sijaitsevassa ravintolassa oli tapahtunut pahoinpitely. Mies oli lyönyt toista miestä nenään. Pahoinpitelystä epäilty oli tehnyt voimakasta vastarintaa vartijoiden yrittäessä poistaa häntä ravintolasta.
Poliisipartio otti epäillyn kiinni asian selvittämiseksi. Hänen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyn ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen lisäksi myös toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta hänen taskustaan löytyneiden saksien vuoksi.