Henkilöauto upposi ulosajon seurauksena järveen Hämeenlinnassa – kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena ja ajo-oikeudeton

Julkaistu




KANTA-HÄME

Juuri ennen ulosajoa auton kuljettaja oli ajanut Viipurintiellä pitkin vastaantulijoiden kaistaa ja ajautunut lopulta suoraan Tuuloksentien yli Katumäjärveen.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Hämeen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Idänpäähän Hämeenlinnaan torstaina 1. joulukuuta iltayhdeksän jälkeen.

Hämeen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan kyseessä oli henkilöauton ulosajo. Poliisi kertoo, että henkilöauto oli päätynyt ulosajon seurauksena Katumajärveen.

Sivullisten havaintojen perusteella auto oli ajanut holtittomasti jo ennen ulosajoa. Juuri ennen ulosajoa auton kuljettaja oli ajanut Viipurintiellä pitkin vastaantulijoiden kaistaa ja ajautunut lopulta suoraan Tuuloksentien yli Katumäjärveen.

Pelastuslaitos avusti autosta itse poistuneen kuljettajan rantaan. Auto upposi lopulta lähes kokonaan veden alle.

Autoa kuljettaneella hieman alle 30-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta ja hän vaikutti päihtyneeltä.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisilla oli takaa-ajotilanne Riihimäellä – ajo-oikeudeton kuljettaja saatiin lopulta kiinni

RIIHIMÄKI Hämeen poliisilla oli tiistaina illalla takaa-ajotilanne Riihimäellä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisin partion kiinnittäneen...

Huomattava ylinopeus paljasti ajo-oikeudettoman rattijuopon Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiota ajoi tiistaina illalla kello 21.20 aikaan vastaan Katistentiellä Hämeenlinnassa henkilöautoilija reilua...

Mies peruutti huumepäissään autolla naisen päälle Riihimäellä

RIIHIMÄKI Hämeen poliisin partio hälytettiin maanantaina päivällä tehtävälle Riihimäelle Peltosaarenkadulla sijaitsevan K- market Ruokosaaren parkkipaikalle. Hämeen...

Tuoreimmat artikkelit

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Poliisilla oli eilen poliisioperaatio Keravalla – kyse vakavasta väkivallanteosta

KERAVA Keravan Lapilassa oli eilen tiistaina iltapäivällä poliisioperaatio. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen tehtävän Hätäkeskukselta...

Helsingin Meilahdesta kadonnut 59-vuotias mies on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että Helsingin...

Taisi ruoat sittenkin jäähtyä – wolttikuski ajoi skuutilla punaisia päin Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on palannut lomaltaan ja se tietää tottakai,...