Isokyrön yläkoulun poliisioperaatio: kyseessä oli koulun oppilaaseen kohdistunut väkivallan uhka toisen nuoren taholta

Julkaistu



ISOKYRÖ

Tilanne oli rauhallinen, eikä tilanteesta aiheutunut vaaraa ulkopuolisille. Oppilaat olivat tilanteen aikana luokkahuoneissa, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Pohjanmaan poliisilla on ollut poliisitehtävä Etelä-Pohjanmaan maakunnassa Isossakyrössä, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan poliisi kertoo, että kyseessä oli tarkastustehtävä yläkoululla. Paikalla oli useita poliisin partioita.

Poliisi sai Hätäkeskukselta ilmoituksen Isokyrön kouluun kohdistuvasta uhasta keskiviikkona 23. elokuuta päivällä noin kello 11.45. Poliisi otti koulun läheisyydestä yhden alaikäisen henkilön kiinni tapaukseen liittyen.

– Kyseessä oli yhteen koulun oppilaaseen kohdistunut väkivallan uhka toisen nuoren taholta. Uhkailija on poliisin hallussa, sanoo komisario Pauli Latvanen Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Tilanne oli rauhallinen, eikä tilanteesta aiheutunut vaaraa ulkopuolisille. Oppilaat olivat tilanteen aikana luokkahuoneissa, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Poliisi tutkii tapausta laittomana uhkauksena ja hoitaa tapaukseen liittyvät jatkotoimet yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...

Vikaantunut sähkömuuntaja sytytti maastopalon Kurikassa

KURIKKA Teuvantiellä Kurikassa syttyi maastopalo keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 14.23. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta...

Tuoreimmat artikkelit

Parkanossa oli perjantaiaamuna poliisioperaatio – poliisi vaikenee täysin

PARKANO Sisä-Suomen poliisilla oli tänään aamulla poliisioperaatio Parkanossa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Hätäkeskus välitti poliisille tehtävän...

Poliisi epäilee Turun Pohjolassa tapahtuneen tulipalon syttymistä tahalliseksi

TURKU Lounais-Suomen poliisi tiedottaa selvittävänsä helatorstaiaamuna Turun Pohjolassa, Juhannuskadulla tapahtuneen tulipalon syttymissyytä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Rattijuopon kauppamatka päättyi ojan kautta poliisin suojiin Orimattilassa

ORIMATTILA Hätäkeskus vastaanotti helatorstaina illalla kello 20.11 ilmoituksen ajoneuvon ulosajosta Orimattilassa Haapastentiellä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Auto suistui päin kallioseinämää Jyväskylässä – yksi henkilö menehtyi

JYVÄSKYLÄ Jyväskylässä sattui perjantain vastaisena yönä raju ulosajo. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 03.42. Sisä-Suomen poliisilaitokselta...