UUSIMAA
itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipartioita on työllistänyt viikonlopun 11.-13. marraskuuta aikana mm. vahingonteot, rattijuopumustapaukset sekä kaaharit, selviää Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteesta. Poliisi oli määrännyt yli kymmenen kuljettajaa ajokieltoon erinäisistä syistä. Lisäksi poliisi kertoo tiedotteessaan takaa-ajotilanteesta, joka tapahtui maanantaiyönä Keravalla. Uutisoimme tästä erikseen.
Porvoossa vahingoitettiin viikonlopun aikana kahta ajoneuvoa.
Hansatielle pysäköidystä autosta rikottiin takavalon lasi ja Viertotielle pysäköidystä autosta rikottiin renkaat.
Loviisassa ilkivallan kohteeksi joutuivat ikkunat.
Aleksanterinkadulla oli viikonlopun aikana rikottu kolme katutasossa olevaa ikkunaa. Saman korttelin alueella on muutaman viime viikon aikana rikottu viisi muutakin ikkunaa.
Ajo-oikeudeton rattijuoppo kiinni Myrskylässä.
Lauantaina aamupäivällä noin kello 10.20 aikaan, poliisi pysäytti Myrskylässä Keskustiellä vuonna 1995 syntyneen mieskuljettajan, jolle suoritettu tarkastus antoi syyn epäillä rattijuopumusta. Miehellä ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Poliisi tavoitti viikonlopun aikana liikenteestä muutamia muitakin rattijuoppoja.
Lauantai-iltana Sipoossa poliisi tapasi kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Myrskylässä Koskenkyläntiellä poliisi tapasi kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Sen lisäksi hänellä ei olut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
– Lisäksi Myrskylässä Koskenkyläntiellä pysäytetyn auton tavaratilasta löytyi korkeajännitekaapelia, polttoainekanistereita ja akkukäyttöinen polttoainepumppu letkuineen. Kanistereissa oli yhteensä noin 120 litraa dieseliä. Poliisi epäilee tavaratilasta löydettyjä tavaroita anastetuksi, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.
Myös liikenneturvallisuuden vaarantamisia Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella viikonloppuna.
– Viikonlopun aikana poliisi tavoitti vielä pari kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Toinen moottoripyörällä liikenteessä ollut kuljettaja tavoitettiin Porvoosta Helsingintieltä, missä hän ajoi etupyörä ylös kohotettuna Sipoon suuntaan. Toinen kuljettaja tavoitettiin moottoritieltä Sipoonväylältä. Kuljettajalle mitattiin satasen rajoituksella nopeudeksi 154km/h, Cederlund jatkaa.
Lue myös: Poliisilla oli takaa-ajotilanne Keravan keskustassa maanantaiyönä
Useita ajokortteja hyllylle.
Viime viikonloppuna kaasujalkaa painettiin Itä-Uudellamaalla taas reippaan puoleisesti, Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan.
– Liekö syynä lähes kesäiset ajokelit, kun liikenteestä tavoitettiin kolme kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja seitsemän kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan, sanoo ylikomisario Timo Leppälä.