UUSIMAA
Kevään tulo, hyvät ajokelit ja moottoripyörien ilmestyminen katukuvaan näkyi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen liikenteessä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin mitanneen viime viikolla sekä vapun aikaan liikenteestä huimia lukemia ja poliisi määräsikin useita kuljettajia väliaikaiseen ajokieltoon.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Timo Leppälä kertoo, että törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillään viime viikolta yhteensä 15:ttä kuljettajaa.
Ylikomisario mainitsee erikseen kaksi alaikäistä kuljettajaa, joille molemmille poliisi mittasi Nelostiellä nopeudeksi yli 200 kilometriä tunnissa. Leppälä ei avaa tarkemmin, missä päin poliisilaitoksen aluetta mittaukset tehtiin.
Molempien ajot päättyivät hetkeksi, kun ajokortit päätyivät poliisin haltuun.
Leppälä lisää, että poliisilaitoksen alueen liikenteestä jäi kiinni myös reilu parikymmentä kuljettajaa, joilla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta sekä parisenkymmentä kuljettajaa, joita epäillään eriasteisista rattijuopumuksista.
– Poliisia työllisti myös Vantaan Katriinantiellä järjestetyt kiihdytysajot useana eri iltana, sanoo Leppälä.