VANTAA
Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana maaliskuun alussa Vantaalla tapahtunut vakava väkivallanteko, jpssa uhri sai teräaseella aiheutettuja, sairaalahoitoa vaativia vammoja, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Asko Sartanen kertoo, että tapahtumat sijoittuvat maanantai-iltaan 4. huhtikuuta, Myyrmäessä sijaitsevan kauppakeskuksen läheisyyteen.
– Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella verinen mies oli ilmaantunut kauppakeskukseen sisälle ja ilmoittanut siellä työskentelevälle henkilölle, että häntä on puukotettu selkään, Sartanen jatkaa.
Poliisin partio antoi uhrille välitöntä ensiapua, jonka jälkeen hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.
– Tällaisiin yleisellä paikalla tapahtuneisiin väkivallantekoihin kohdistuu suuri selvittämisintressi, koska sillä on vaikutusta myös ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Asian selvittämisessä tehtiin erilaisia tutkintatoimia muun muassa laite-etsintöjä. Epäilty oli esitukinnan alussa myös tutkintavankeudessa. Tapaus selvisi sinnikkään poliisin tutkinnan ja tiiviin syyttäjäyhteistyön myötä, kehuu Sartanen.
– Poliisi on tutkinut tapausta tapon yrityksenä ja tapauksen esitutkinta on saatu valmiiksi ja se on lähdössä syyttäjälle syyteharkintaan, sanoo Sartanen.