Kauhakuormaajaan murtauduttiin Pieksämäellä – tekijät kiinni omistajan neuvokkuuden ansiosta

Julkaistu


PIEKSÄMÄKI

Poliisi toimitti paikan päältä kaksi henkilöä Mikkelin poliisiasemalle asian jatkoselvittelyä varten.

Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Etelä-Savossa tapahtunut epäilty omaisuusrikos, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Epäiltynä on kaksi henkilöä.

Poliisi kertoo tiedotteessaan Hätäkeskuksen saaneen sunnuntain vastaisena yönä 13. toukokuuta hieman ennen puolta yötä ilmoituksen, jonka mukaan kaksi henkilöä oli parhaillaan murtautumassa kauhakuormaajaan Pieksämäellä Kantalan alueella.

Kauhakuormaajan omistaja oli mennyt paikalle ennen poliisia ja sulkenut neuvokkaasti tieliittymän ajoneuvoilla niin, etteivät epäillyt henkilöt päässeet pakenemaan paikalta.

Poliisi toimitti paikan päältä kaksi henkilöä Mikkelin poliisiasemalle asian jatkoselvittelyä varten.

Henkilöitä epäillään varkausrikoksesta, sillä tapahtumapaikalla ollut valvontakamera oli poistettu paikoiltaan. Kamera ja sen jalusta löytyivät tapahtumapaikan läheisyydestä poliisikoiran avulla.

Lue myös:


    Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

    MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

    Etelä-Savossa jäi kiinni kolme epäiltyä rattijuoppoa

    RANTASALMI - SAVONLINNA Itä-Suomen poliisin partiot tapasivat kuluneen vuorokauden aikana Etelä-Savon liikenteestä kolme epäiltyä rattijuoppoa....

    Kerrostaloasunnossa kärähti astianpesukoneen moottori Mikkelissä

    MIKKELI Pohjolankadulla Mikkelissä, Siekkilän kaupunginosassa tarvittiin pelastuslaitosta tänään aamupäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen epäillystä rakennuspalosta kello...

    Tuoreimmat artikkelit

    Ikaalisten veneturman uhrit on löydetty – kumpikin löytyi hukkuneena

    IKAALINEN Ikaalisissa Kyrösjärvellä sattui aikaisin sunnuntaina vakava veneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen vesipelastustehtävästä kello 04.46. Sisä-Suomen...

    Poliisi ajoi takaa anastettua moottoripyörää kaupannutta miestä Järvenpäässä

    JÄRVENPÄÄ Itä-Uudenmaan poliisin partio nappasi Järvenpäässä miehen, joka kauppasi anastettua moottoripyörää. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan tapahtumien...

    Autoilija ohitti korttinsa hyllylle Pirkanmaalla – hetkellinen hyöty olisi ollut noin 20 sekuntia

    PIRKANMAA Sisä-Suomen poliisin partio tapasi Pirkanmaan liikenteestä eilen maanantaina raskaan kaasujalan omaavan kuljettajan, joka mittautti...

    Rattijuoppo puhalsi hurjat lukemat Säkylässä – ajoi keskustan tuntumassa lopulta auton ojaan

    SÄKYLÄ Säkylässä sattui eilen maanantaina iltapäivällä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan Hätäkeskuksen vastaanottaneen useita...