KOUVOLA
Varhain 17. marraskuuta Kouvolan Kuusankoskella paljastui henkirikos, jossa taksinkuljettaja surmattiin työvuoronsa aikana. Poliisi tutkii henkirikosta tappona. Rikoksesta epäilty 23-vuotias mies on esitutkinnan aikana kertonut poliisille tapahtumien kulusta.
Taposta epäilty mies on kertomansa mukaan matkustanut tilaamansa taksin kyydissä Kouvolan keskustasta Kuusankoskelle. Matkan lopussa hän on vaatinut taksinkuljettajalta omaisuutta väkivallalla uhaten.
– Epäilty on tunnustanut lyöneensä taksinkuljettajaa teräaseella ryöstön yhteydessä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nina Hietanen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.
– Hän sai ryöstösaaliikseen muun muassa pienehkön summan rahaa, Hietanen jatkaa.
Poliisi otti epäillyn kiinni tekopaikan lähettyviltä aamuyön tunteina perjantaina 17. marraskuuta vain muutama tunti henkirikoksen jälkeen. Kiinniotettaessa mies yritti käyttää väkivaltaa poliisia kohtaan, minkä vuoksi kiinniotossa käytettiin apuna poliisikoiraa. Epäilty loukkaantui tilanteessa.
Tapon ja törkeän ryöstön lisäksi miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Kouvolalaismies vangittiin käräjäoikeuden päätöksellä 20. marraskuuta. Rikoksen esitutkinta on tarkoitus saada valmiiksi helmikuun 2024 aikana, sillä henkirikossyyte on nostettava maaliskuun alkupäivinä.
Muut uutisemme asiaan liittyen:
- 26-vuotiaan taksinkuljettajan epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi Kuusankoskella
- 23-vuotiasta kouvolalaismiestä esitetään vangittavaksi epäiltynä mm. 26-vuotiaan taksikuskin henkirikoksesta