IITTI – LAHTI
Maakunnassa jäi kiinni yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa. Kuljettajista kaksi oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja yksi huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Hämeen poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä maanantaiaamun 3. heinäkuuta ja tiistaiaamun 4. heinäkuuta välisen vuorokauden aikana mm. päihtyneenä kuljettajat, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Yhteen tapauksista liittyy liikennerikosten lisäksi myös omaisuusrikos, sillä autossa olleilla oli allaan varastettu auto.
Ensimmäinen epäilty rattijuopumustapaus tapahtui Iitin Kausalassa maanantaina iltapäivällä. Hätäkeskukseen tehtiin useita ilmoituksia henkilöautosta Iitintiellä. Henkilöauton kulku oli erittäin epävarmaa ja kuljettajalla oli vaikeuksia pysyä omalla kaistallaan.
Auto päätyi Kausalan liikennerakennuksen pysäköintialueelle, jonne todistajat ohjasivat partion paikalle. Autoa kuljetti 58-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin lukeman 0,91 mg/l. Kyseinen tulos on promilleissa 2,07 promillea.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Toinen epäilty rattijuopumustapaus tapahtui Lahdessa maanantaina illalla. Tapaukseen liittyy myös omaisuusrikos. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus anastetusta henkilöautosta Lahdenkadulla. Poliisi pysäytti auton ja sitä kuljetti 30-vuotias nainen ja kyydissä oli hieman nuorempi mies. Autoon oli kiinnitetty väärät rekisterikilvet.
Naisen seulonta-alkometritulos oli nolla, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinin osalta. Nainen oli myös ajokiellossa.
Molemmat henkilöt otettiin kiinni moottori kulkuneuvon käyttövarkauteen epäiltynä ja tämän lisäksi naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Kolmas rattijuopumustapaus tapahtui tiistaiyönä, kun 22-vuotias mies pysäköi henkilöauton ravintolan eteen Vapaudenkadulla ja silminnäkijöiden mukaan joi autosta noustessaan alkoholia.
Paikalle hälytetty poliisipartio puhallutti miehen ja tulos oli 0,58 mg/l. Kyseinen tulos on promilleissa 1,32 promillea.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Lue myös: Rasmus Takaluoman katoamistapauksen tutkinta on siirtynyt Keskusrikospoliisille
Lue myös: Nuorukaiselta kortti hyllylle Orimattilassa: kaahasi viidenkympin alueella 133 km/h