Mediat: Pyhäjärvellä noin vuorokauden mittainen koiran pelastusoperaatio – koira saatiin ulos luolasta hengissä

Julkaistu




PYHÄJÄRVI

Tiedossa ei ole, onko koira saatu pois luolasta ja jos on, niin missä kunnossa.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos hälytettiin eläinpelastustehtävälle Muuraisjärventien läheisyyteen Pyhäjärvelle sunnuntain vastaisena yönä 12. maaliskuuta. Tapahtuneesta uutisoi useat eri mediat, kuten KalevaKeskipohjanmaa sekä Iltalehti.

Mediat kertovat, että koira oli jäänyt luolametsästyksessä jumiin luolaan Purnunevalla. Metsästysporukka oli omin avuin yrittänyt saada koiran pois luolasta, mutta tuloksetta. Kun aikaa oli kulunut noin kymmenisen tuntia, tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen.

Pelastajat ja metsästäjät yrittivät kaivaa koiraa pois maan alta käsivoimin. Tilanteessa todettiin kuitenkin, että kaivamiseen tarvitaan kaivinkone, ja omistajat jäivät suorittamaan pelastusta omatoimisesti.

Pelastuslaitos poistui paikalta yöllä puoli neljän aikaan. Tiedossa ei ole, onko koira saatu pois luolasta ja jos on, niin missä kunnossa.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen palomestari kertoo, että koira oltiin saatu noin iltapäiväyhden aikaan sunnuntaina ulos luolasta. Koira oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Koira ehti olla luolassa jumissa lähes vuorokauden ajan.

Lue myös: Lapsi laski rattikelkalla linja-auton eteen ja sai vakavia vammoja Mikkelissä

Lue myös: 16-vuotias menehtyi moottorikelkkaonnettomuudessa Torniossa keskiviikkoiltana – alkoholilla epäillään olleen osuutta asiassa

Lue myös: Tulevan pelastuskoiran vainu pelasti todennäköisesti ihmishengen Vaasassa


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pulu juuttui kiinni kerrostalon räystään alle Varkauden keskustassa

VARKAUS. Varkauden keskustassa Kauppakadulla suoritettiin torstai-iltana 22. helmikuuta onnistunut eläinpelastusoperaatio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen toimesta. Pohjois-Savon...

Kauhea tapaus Tampereella: Koira kuoli hissiin

TAMPERE. Tampereella tapahtui keskiviikkona 21. helmikuuta aamulla järkyttävä tapaus, jossa kuoli koira. Pirkanmaan pelastuslaitos...

Hevonen kompuroi jäisellä laitumella Liedossa

LIETO. Liedossa Välitiellä sijaitsevalla laitumella suoritettiin maanantai-iltapäivänä 19. helmikuuta onnistunut eläinpelastusoperaatio. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai...

Tuoreimmat artikkelit

Pakettiautolla matkassa ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahden liikenteestä eilen keskiviikkona vahvasti päihtyneen pakettiautoilijan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Mies alkoi uhoamaan poliisille Lahdessa – päätyi käsirautoihin

LAHTI Hämeen poliisin partio hälytettiin tehtävälle Lahden keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen iltapäiväviiden aikoihin eilen keskiviikkona. Hämeen poliisin...

Nuori mies puhalsi korttinsa kuivumaan useiksi kuukausiksi Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio tapasi Hämeenlinnassa helatorstain vastaisena yönä päihtyneenä kuljettajan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan...

Kovassa kännissä ollut mies kaahasi autolla yli kahtasataa Janakkalassa

JANAKKALA Hämeen poliisin partio suoritti helatorstain vastaisena yönä liikennevalvontaa valtatie 3:lla Janakkalassa. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...