torstai, 7, joulukuu, 2023
spot_img

Mies hukkui Riihiniemen uimarannalla Kaukajärvellä maanantai-iltana

Liity Viranomaisuutisten WhatsApp -ryhmään klikkaamalla kuvaa, niin saat tiedon uusimmista uutisista heti tuoreeltaan!

TAMPERE – KAUKAJÄRVI

Paikalla oli tapahtuma-aikaan paljon ihmisiä, joista osa alaikäisiä lapsia. Pelastuslaitos toivoo, että vanhemmat keskustelevat lasten kanssa asiasta.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Pirkanmaan maakuntaan Tampereelle maanantai-iltana 7. elokuuta kello yhdeksän aikoihin. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen vedestä. Tapahtuneesta tiedottaa Pirkanmaan pelastuslaitos ja uutisoi Yle Uutiset sekä aluemedia Aamulehti.

Pelastuslaitos kertoo, että tehtävä sijaitsi Riihiniemen uimarannalla Kaukajärvellä. Medioiden mukaan 50-luvulla syntynyt mieshenkilö oltiin löydetty vedestä paikalla olleiden uimareiden toimesta. Asiasta ilmoitettiin hätäkeskukseen.

Silminnäkijä kertoo Ylen Uutisille, että rannalla olleet uimarit olivat yrittäneet elvyttää elotonta miestä. 

Paikalla oli tapahtuma-aikaan paljon ihmisiä, joista osa alaikäisiä lapsia. Pelastuslaitos toivoo, että vanhemmat keskustelevat lasten kanssa asiasta.

Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa tukea tapahtumien käsittelyyn. Sosiaali- ja kriisipäivystyksen tavoittaa ympärivuorokauden numerosta 0500 625 990.

Poliisi tutkii medioiden mukaan tapausta kuolemansyytutkintana, eikä poliisi epäilee tässä vaiheessa asiassa rikosta. Sisä-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.

Psst... Viranomaisuutiset WhatsApp -kanava on julkaistu. Liity mukaan tästä, niin saat tiedon uutisista tuoreeltaan. Voit tutustua muihin kanaviin täältä.


- ARTIKKELI PÄÄTTYY -
- KIITOS ARTIKKELIN LUKEMISESTA -

Tuoreimmat alueen uutiset

Luetuimmat alueen uutiset

- OTA FACEBOOKTILIMME HALTUUN TÄSTÄ -


Luetuin sisältö



Viimeisin sisältö

Yhteistyössä


Intiimisheivaustuotteet netistä