puhelimen kuoret

Oulun Nallikarissa oli meripelastustehtävä: kolme nuorta ajautui merelle uimapatjoilla

Julkaistu




OULU – NALLIKARI

Merivartiosto muistuttaa vanhempien vastuusta. Lapsia ei saa koskaan päästää veden äärellä oman näköpiirin ja toimintamatkan ulottumattomiin.

Pelastuslaitos, Merivartiosto sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan Ouluun tiistaina 8. elokuuta päivällä. Tarkempi tehtävänimike on ihmisen pelastaminen vedestä. Tapauksesta tiedottaa Länsi-Suomen Merivartiosto sekä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos.

Merivartiosto kertoo, että kolme lasta oli ajautunut uimapatjalla merelle Nallikarin uimarannalla. Paikalle hälytettiin useita viranomaisyksiköitä. Pelastuslaitoksen mukaan lapset olivat nuoria, ja heillä oli omat uimapatjat.

Pelastuslaitos kertoo, että maalta puhaltanut voimakas tuuli oli alkanut kuljettamaan nuoria kauemmas rannasta, jonka johdosta he eivät olleet päässeet omin voimin rantaan takaisin.

Rannalla ollut uimavalvoja sekä sivullinen lähtivät nuorten perään sup-laudalla ja saivat heidät kiinni. Pelastuslaitos pelasti henkilöt ja kuljetti heidät rantaan. Ensihoito tarkasti osallisten voinnin.

Täten tehtävä saatiin nopeasti päätökseen onnellisella lopputuloksella.

– Yhteistyö toimii Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen kanssa, Merivartiostosta kehutaan.

Merivartiosto muistuttaa vanhempien vastuusta. Lapsia ei saa koskaan päästää veden äärellä oman näköpiirin ja toimintamatkan ulottumattomiin. Näin vältytään tapaturmilta.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Ihminen pelastettiin Tammerkoskesta

Tampereen Tammerkoskesta pelastettiin ihminen perjantain vastaisena yönä 1. maaliskuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen ihmisen...

Pilkkivarusteet jäällä saivat sivullisen säikähtämään Äänekoskella

Äänekoskella selvittiin torstaina 29. helmikuuta iltapäivällä säikähdyksellä, sillä ihmisen pelättiin joutuneen veden varaan Kuhnamo-järvellä....

Pelastuslaitos pelasti loukkaantuneen henkilön Posiolla Koroluoman vaativasta maastosta

Posiolla suoritettiin pelastuslaitoksen toimesta onnistunut maastopelastusoperaatio torstaina 29. helmikuuta alkuiltapäivästä. Tapahtuneesta ilmoitettiin Hätäkeskukseen kello...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...