POLIISIUUTISET – KANTA-HÄME
Poliisilla on ollut varsin rauhallinen viikonlopun aloitus Kanta-Hämeen alueella, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo kahdesta tapauksesta, joihin kumpaankin liittyy kova ajonopeus. Toisessa tilanteessa oli kyseessä takaa-ajo.
Mies varasti huumepäissään tavarantoimittajan auton Hämeenlinnassa ja pakeni poliisia.
Perjantaina 4. maaliskuuta iltapäivällä kello 15.30 aikaan, poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan Hämeenlinnan Prisman pääovien edestä oli anastettu pakettiauto, kuljettajan ollessa viemässä tavaroita liikkeeseen.
Poliisi sai havainnon kyseisestä autosta Turengintien ja Rastilantien risteyksessä. Poliisin lähtiessä auton perään, pyrki tämä karistamaan partion kannoiltaan kiihdyttämällä vauhtiaan. Takaa-ajo jatkui Hakoistentielle, missä poliisipartio menetti välillä näköyhteyden ajoneuvoon. Poliisi löysi kuitenkin sivullisen opastama pakettiauton hylättynä erään kiinteistön pihasta. Löytöpaikan läheisyydestä poliisi otti kiinni henkilön, jonka tuntomerkit täsmäsivät auton anastajaan.
1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään mm. moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Kaaharin kortti poliisin haltuun Valtatie 3:lla Janakkalassa.
Perjantai-iltana 4. maaliskuuta kello 19.15 aikaan, liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio mittasi Janakkalassa Valtatie 3:lla Uhkoilassa pohjoisen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 165 km/h, suurimman sallitun nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
Autoa kuljettanutta 1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kortti otettiin poliisin haltuun.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos