tiistai, 6, kesäkuu, 2023
spot_img

Mopovalvonnan tulokset huolestuttavia: 162 korttia hyllylle tai kuivumaan – 126:lta kuljettajalta puuttui ajo-oikeus


TEHOVALVONTA

Viime vuonna vastaavassa valvonnassa rattijuopumuksesta epäiltyjä jäi kiinni vain 11, tarkastettujen ajoneuvojen määrän oltua noin 1 400 ajoneuvoa. Tänä vuonna kiinni jäi 38 rattijuopumuksesta epäiltyä, tarkastusmäärän ollessa yli 2000 ajoneuvoa.

Poliisi valvoi viime perjantaista sunnuntaihin koko maassa mopojen ja niiden kuljettajien ajokuntoa sekä mopoa koskevien liikennesääntöjen noudattamista. Poliisi kohdisti valvontaa samassa yhteydessä myös mopoautoihin, kevyisiin traktoreihin sekä moottoripyöriin ja niitä koskevien säännösten noudattamiseen.

Poliisihallistus julkaisi valvonnasta tiedotteen. Poliisihallitus kertoo, että valvonnassa poliisi tarkisti yhteensä yli 2 000 ajoneuvoa, joista mopoja oli 1 177, moottoripyöriä 228, kevyitä nelipyöriä 98 ja traktoreita 63 kappaletta. Enemmistöllä tarkastetuista olivat asiat kunnossa, mutta osalta löytyi puutteita kuljettajasta, ajoneuvosta tai molemmista. Rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia poliisi tapasi 38 ja ajoneuvolle riittävä ajokortti puuttui 126:lta kuljettajalta. Edellä mainituilla tai muilla perusteilla väliaikaiseen ajokieltoon poliisi määräsi 162 ajo-oikeuden haltijaa. Tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta poliisi määräsi maksuseuraamuksen 39:lle ja muista liikennesääntörikkomuksista 158 kuljettajalle.

75:n ajoneuvon osalta poliisi totesi ajoneuvoluokan muuttuneen moposta moottoripyöräksi. Maksuseuraamus määrättiin myös 49 tapauksessa tehottomasta äänenvaimennuksesta ja 291 tapauksessa ajoneuvon muista vioista. 

Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta oli tyytyväinen siihen, että poliisilaitoksissa kyettiin panostamaan valvontaan selvästi enemmän työaikaa kuin viime vuonna. Lisääntynyt ajankäyttö näkyi tarkastusten sekä myös seuraamusten määrässä. 

Katajisto pitää huolestuttavana ja myös yllättävänä, että valvonnassa tavattujen rattijuoppojen määrä nousi viimevuotiseen nähden moninkertaiseksi. Viime vuonna vastaavassa valvonnassa rattijuopumuksesta epäiltyjä jäi kiinni vain 11 tarkastettujen ajoneuvojen määrän oltua noin 1 400 ajoneuvoa. 


Toimitus suosittelee


Nämä kiinnostavat ihmisiä

Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa

TURKU Epäillyt ovat noin 16–20-vuotiaita, ihonväriltään vaaleita nuoriamiehiä. Epäiltyjen tavoittamiseksi ja rikosten selvittämiseksi ryöstöyrityksen kohteeksi joutunutta miestä pyydetään edelleen ottamaan...

Somet haltuun

91,700FanitTykkää
1,440SeuraajatSeuraa
835SeuraajatSeuraa

Mikkelissä varastettiin kaksi moottoripyörää, toinen löytyi – poliisi pyytää havaintoja

MIKKELI Kateissa on vielä sinisen harmaa Kawasaki ZX12R -moottoripyörä, jonka rekisteritunnus on BI-964. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty omaisuusrikoskokonaisuus,...

Noin 20-vuotiasta nuorta epäillään yli 400:sta törkeästä maksuvälinepetoksesta

KESKUSRIKOSPOLIISI Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen poliisilaitos ovat saaneet valmiiksi verkkopankkipetoksiin liittyvän esitutkinnan, tiedottaa Keskusrikospoliisi. Rikoksista epäillään noin 20-vuotiasta miestä, joka on...


Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.