Neljä mynämäkeläistä yläkoululaista teki koulu-uhkauksen maskulaiskouluun

Julkaistu




MASKU – MYNÄMÄKI

Koululaisiin tai koulun henkilökuntaan ei kummassakaan koulussa kohdistunut konkreettista uhkaa.

Varsinais-Suomessa tehtiin koulu-uhkaus perjantaina 5. huhtikuuta iltapäivän taitteessa. Lounais-Suomen poliisi sai kello 12.38 aikaan tiedon, jonka mukaan Maskussa sijaitsevaan yläkouluun kohdistuisi uhkaa.

Nopean selvitystyön jälkeen poliisi tavoitti uhkauksen tehneet henkilöt ja puhutuksessa kävi ilmi, että kyse ei ollut todellisesta uhkasta. Uhkauksen teosta epäillään neljää nuorta, jotka tavoitettiin Mynämäessä sijaitsevasta yläkoulusta.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Koululaisiin tai koulun henkilökuntaan ei kummassakaan koulussa kohdistunut konkreettista uhkaa.

Poliisi suhtautuu jokaiseen kouluun kohdistuvaan uhkaustapaukseen vakavasti, ja jokainen tapaus selvitetään välittömästi. Poliisi muistuttaa, että perättömän vaarailmoituksen tekeminen on rikos ja tällaisia uhkauksia ei tule esittää vitsillä.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Iso vesivuoto työllisti pelastuslaitosta Turussa

TURKU Turussa sattui iso vesivahinko keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta vahingontorjuntatehtävästä kello 14.54. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen...

Mark, 18, lähti kävelylle ja katosi Salossa Alhaisten alueella

SALO Salossa etsitään kadonnutta nuorta miestä. Omaiset -ja poliisi pyytävät kansalaisilta havaintoja 18-vuotiaasta Mark -nimisestä...

Autoilija törmäsi suojatietä pyörällä ylittäneeseen lapseen Naantalissa

NAANTALI Naantalissa sattui Särkänsalmen sillalla tänään iltapäivällä henkilöauton ja polkupyörän välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Tuoreimmat artikkelit

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...

Rattijuoppo pakeni poliisia anastetulla autolla Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä

HELSINKI - VANTAA Poliisilla oli helatorstaina iltapäivällä puoli kahden aikoihin usean poliisipartion vaatinut tehtävä Itä-Vantaalla...

Poliisi tapasi vahvasti päihtyneen kuljettajan Varkauden liikenteestä

VARKAUS Itä-Suomen poliisin partio tapasi helatorstain vastaisena yönä Varkaudessa kuljettajan, jonka epäillään olleen vahvassa humalatilassa...