SALO
Salossa syttyi tulipalo noin 4000-neliöisessä teollisuusrakennuksessa Kiertokadulla myöhään maanantaina 5. helmikuuta. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai suuren rakennuspalohälytyksen kello 23.35.
– Teollisuusrakennuksessa syttyi tulipalo elintarvikepakkausmuovien painokoneessa, kertoo päivystävä palomestari Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Päivystävän palomestarin mukaan henkilökunta teki alkusammutuksen ja pelastuslaitos sammutti loput palopesäkkeet.
Alkusammutuksen aikana savulle altistui yksi henkilö, joka tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta kohteessa.
Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
Paikalle hälytettiin yhteensä 17 pelastusyksikköä kerä johtoyksiköiden.
Muita maakunnan uutisia:
Noin 70 kuutiota lietettä pääsi valumaan maastoon Loimaalla.
Loimalla sattui maanantaiaamuna 5. tammikuuta ympäristöonnettomus. Hätäkeskus sai kello 08.51 aikaan Honkasaarentiellä sijaitsevalta lypsykarjatilaltä hätäilmoituksen. Tilalla lieteallas alkoi vuotamaan.
– Lietealtaasta pääsi noin 70 kuutiota lietettä lähimaastoon, kertoo päivystävä palomestari Toni Pyökäri Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Päivystävän palomestarin mukaan vuotanut liete onnistuttiin rajaamaan patoamalla ja täten leviäminen maastoon estettiin pelastuslaitoksen toimesta.
Tiedossa ei ole, mistä vuoto johtui.
Varissuon liikekeskuksessa Turussa oli joukkotappelu.
Lounais-Suomen poliisi tutkii Turussa viikonloppuna tapahtunutta välikohtausta. Välikohtaus tapahtui Varissuon liikekeskuksessa perjantaina 26. tammikuuta iltapäivällä. Tilanteen nähnyt silminnäkijä kertoo Viranomaisuutisille, että Varissuon liikekeskuksessa oli joukkotappelu, jossa oli osallisena toistakymmentä maahanmuuttajataustaista henkilöä.
– Vartijat olivat menneet tilanteeseen väliin, jolloin yksi tappeluun osallistuneista löi vartijaa takaraivoon, silminnäkijä kertoo.
Välikohtaus vahvistetaan Viranomaisuutisille Lounais-Suomen poliisista. Lounais-Suomen poliisista kerrotaan, että poliisi sai tapahtuneesta ilmoituksen puoli viiden aikoihin. Kun poliisi pääsi kohteeseen, oli tilanne jo saatu rauhoittumaan.
Tapausta tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa pahoinpitelynä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.
Poliisi ei avaa VU:lle tapauksen motiiveja tai rikoksesta epäiltyjen lukumäärää tarkemmin, sillä se ei ole tässä vaiheessa esitutkintaa mahdollista.
Kaksi naista on vapautettu Salossa tehtyyn epäiltyyn murhaan liittyen – epäillään silti yhä murhasta.
Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Salossa 11. tammikuuta tapahtuneen henkirikoksen esitutkintaa muun muassa epäiltyjä kuulustelemalla. Tutkintavangeista kaksi on vapautettu. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi on edistynyt Salon Kiikalassa vajaa kolme viikkoa sitten tehdyn henkirikoksen tutkinnassa.
Poliisin päätöksellä kaksi epäiltynä olevaa naista on vapautettu tutkintavankeudesta. Vapauttamisesta huolimatta naisia epäillään edelleen murhasta.
– Päätöstä tutkintavankeudesta vapauttamisesta harkittaessa on otettu huomioon se osuus tutkittavasta rikoksesta, joka heillä tällä hetkellä vaikuttaisi olevan. Lisäksi on otettu huomioon kohtuullisuuteen liittyviä seikkoja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Tutkintavankeudesta voi vapautua joko käräjäoikeuden tai poliisin päätöksellä. Jokaisen tutkintavangin osalta pakkokeinon välttämättömyys harkitaan erikseen ja tapauskohtaisesti. Vangitseminen on vahva pakkokeino, joka edellyttää välttämättömyyttä.
Epäillyn henkirikoksen tutkinta Lounais-Suomen poliisissa jatkuu edelleen aktiivisena. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä muun muassa kuulusteluilla, laite-etsintöjen materiaalisella tutkinnalla ja teknisen tutkinnan tuloksia hankkimalla.
– Tutkinnassa on päästy reippaasti eteenpäin, mutta kuitenkin merkittävä määrä työtä on yhä tekemättä, Kuure summaa.
Teosta epäillään kahdeksaa iältään 18–40-vuotiasta henkilöä. Poliisilla on käsitys henkirikoksen syystä, tapahtumien kulusta ja epäiltyjen osallisuudesta.
Laitilassa murtauduttiin katsastusasemalle ja Uudessakaupungissa vaateliikkeeseen.
Lounais-Suomen poliisi tutkii viikonlopun 26.–28. tammikuuta aikana Vakka-Suomen alueella tapahtuneita liiketilamurtoja.
Lounais-Suomen poliisi sai maanantaiaamuna ilmoituksen viikonlopun aikana Laitilassa sijaitsevalla katsastusasemalla tapahtuneesta murrosta.
Murron havaitsi työntekijä, joka tuli maanantaina ensimmäisenä työpaikalle. Toimitiloissa ei yleisesti ollut havaittavissa mitään poikkeavaa, mutta työntekijä huomasi siivouksen yhteydessä, että kaappi jossa kassalipasta säilytetään, oli rikottu. Kaapista oli varastettu kassalipas, jossa oli yli tuhat euroa.
Poliisi epäilee, että murtautuja tai murtautujat tunkeutuivat sisään hallitilan ovien kautta. Asiaa tutkitaan varkautena.
Uudenkaupungin keskustassa puolestaan murtautuja tai murtautujat tunkeutuivat Alinenkadun varrella sijaitsevaan vaateliikkeeseen. Liiketilaan murtauduttiin lauantain ja maanantain välisenä aikana.
Murron havaitsi maanantaiaamuna työpaikalle saapunut työntekijä, joka oli itse sulkenut liikkeen lauantaina päivällä. Liikkeeseen oli murtauduttu takaoven kautta.
Varas tai varkaat olivat löytäneet myyntitiskin alla olleen kassalippaan ja anastivat liikkeen käsikassan. Lisäksi liikkeestä oli viety ainakin vaatteita ja elektroniikkaa. Poliisi tutkii tapausta varkautena.
Lisäksi poliisi epäilee, että Alinenkadulla Uudessakaupungissa sijaitsevaan kodinkoneliikkeeseen yritettiin murtautua lauantain ja maanantain välisenä aikana.
Kodinkoneliikkeen omistaja havaitsi maanantaiaamuna töihin tullessaan liikkeen ovessa selkeät murtojäljet. Poliisi tutkii asiaa varkauden yrityksenä.
*Artikkelikuva: Kuvituskuva – Varsinais-Suomen pelastuslaitos