Varissuon liikekeskuksessa Turussa oli joukkotappelu perjantaina

Julkaistu




TURKU

Lounais-Suomen poliisi tutkii Turussa viikonloppuna tapahtunutta välikohtausta. Välikohtaus tapahtui Varissuon liikekeskuksessa perjantaina 26. tammikuuta iltapäivällä. Tilanteen nähnyt silminnäkijä kertoo Viranomaisuutisille, että Varissuon liikekeskuksessa oli joukkotappelu, jossa oli osallisena toistakymmentä maahanmuuttajataustaista henkilöä.

– Vartijat olivat menneet tilanteeseen väliin, jolloin yksi tappeluun osallistuneista löi vartijaa takaraivoon, silminnäkijä kertoo.

Välikohtaus vahvistetaan Viranomaisuutisille Lounais-Suomen poliisista. Lounais-Suomen poliisista kerrotaan, että poliisi sai tapahtuneesta ilmoituksen puoli viiden aikoihin. Kun poliisi pääsi kohteeseen, oli tilanne jo saatu rauhoittumaan.

Tapausta tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa pahoinpitelynä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.

Poliisi ei avaa VU:lle tapauksen motiiveja tai rikoksesta epäiltyjen lukumäärää tarkemmin, sillä se ei ole tässä vaiheessa esitutkintaa mahdollista.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Iso vesivuoto työllisti pelastuslaitosta Turussa

TURKU Turussa sattui iso vesivahinko keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta vahingontorjuntatehtävästä kello 14.54. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen...

Mark, 18, lähti kävelylle ja katosi Salossa Alhaisten alueella

SALO Salossa etsitään kadonnutta nuorta miestä. Omaiset -ja poliisi pyytävät kansalaisilta havaintoja 18-vuotiaasta Mark -nimisestä...

Autoilija törmäsi suojatietä pyörällä ylittäneeseen lapseen Naantalissa

NAANTALI Naantalissa sattui Särkänsalmen sillalla tänään iltapäivällä henkilöauton ja polkupyörän välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Tuoreimmat artikkelit

Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti kuorma-auton ja traktorin välisessä liikenneonnettomuudessa Urjalassa

URJALA Kantatie 230:llä Urjalassa sattui raju liikenneonnettomuus keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello...

Puisessa paritalossa paloi Itsenäisyydenkadulla Porissa

PORI Itsenäisyydenkadulla Porissa paloi keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 15.49. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...