MYNÄMÄKI
Osallisena kilvanajoon olivat nuori mies ja nainen. Mies oli määrätty aiemmin samana päivänä ajokieltoon törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen vuoksi Raumalla.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikostutkintaan tuli kertaheitolla kaksi tapausta, kun nuori parivaljakko kisasi kulkupeleillään Mynämäessä, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteesta.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että nuori mies ajoi huomattavaa ylinopeutta Valtatie 8:lla perjantaina 7. huhtikuuta puolen päivän aikoihin. Mies oli määrätty aiemmin samana päivänä ajokieltoon törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen vuoksi Raumalla.
Tällä kertaa mies määrättiin uuteen ajokieltoon, sillä poliisipartio mittasi miehen kuljettamalle ajoneuvolle 165:n kilometrin keskituntinopeuden, sallitun nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa.
Samaan aikaan poliisi mittasi Mynämäessä myös toiselle ajoneuvolle nopeuden 170 kilometriä tunnissa. Autoa kuljetti nuori nainen ja poliisin mukaan näytti, että autot kilpailivat keskenään ajaen lähekkäin toisiaan. Tiellä oli tapahtuma-aikaan runsaasti muuta liikennettä, joita molemmat ajoneuvot ohittivat vasenta kaistaa käyttäen.
Nuori nainen määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.