Omaisuus- ja väkivaltarikokset läsnä poliisin tehtävissä Lahdessa viikonloppuna

Julkaistu

LAHTI

Hämeen poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeen maakunnassa, tarkemmin Lahdessa viikonlopun 7-9. heinäkuuta aikana mm. omaisuus-, väkivalta- sekä liikennerikokset, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteista. Liikennerikoksista uutisoidaan erikseen. Liikennerikokset sisälsivät mm. vahvasti päihtyneitä kuljettajia sekä raskaita kaasujalkoja.


Omaisuusrikokset näpistelyn tasolla.

Perjantaina iltapäivällä kello 13.30 aikaan, jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli laittanut mukanaan olleisiin kestokasseihin elintarvikkeita ja alkoholia yli 200 euron arvosta ja ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat naisen.

Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kuusi kertaa. Naista epäillään tälläkin kertaa näpistyksestä.

Lauantaina päivällä kello 11.00 aikaan, jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 20-vuotias nainen. Nainen oli ottanut vaatteita hyllystä 23 euron arvosta ja repinyt niistä hintalaput irti, jonka jälkeen hän oli yrittänyt poistua liikkeestä. Vartijat ottivat naisen kiinni ja ilmoittivat poliisille.

Naisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä pieni määrä huumetta sekä huumaavia lääkkeitä. Tätäkin naista epäillään näpistyksestä lisäksi häntä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta.

Julkituotavia väkivaltarikoksia kolme kappaletta – hatkoilla ollutta 17-vuotiasta epäillään mm. ryöstöstä.

Perjantai-iltana kello 22.40 aikaan, havaittiin Lahdessa Marolankadulla meneillään oleva pahoinpitely poliisin tilannekeskuksesta kaupunkikameroiden kautta. Tilannekeskuksesta ilmoitettiin partioille meneillään olevasta pahoinpitelystä ja partiot olivat nopeasti tapahtumapaikalla. Tekijän havaittua poliisit, lähti hän juoksemaan kohti Kirkkokatua. Poliisi menetti hetkeksi näköyhteyden tekijään, mutta pienen lähietsinnän jälkeen hänet tavoitettiin Fellmannikadulta.

Kahden asianomistajan kertomana selvisi, että heille entuudestaan tuntematon nuori mies oli tullut pyytämään heiltä tupakkaa ja aivan yllättäen alkanut pahoinpitelemään asinomistajia nyrkein ja potkimalla. Asianomistajat yrittivät poistua tilanteesta, mutta mies oli seurannut heitä, samalla jatkaen pahoinpitelyä. Epäilty oli myös ottanut väkisin toisen asianomistajan puhelimen ja paiskannut sen katuun.

17-vuotiasta nuorta epäillään ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Samalla selvisi, että nuori oli luvattomasti pois lastensuojelun sijoituspaikasta.

Aikaisin lauantaiaamuna kello 04.20 aikaan, tuli ilmoitus Lahdesta Vapaudenkadulla sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka yhteydessä asiakas oli sumuttanut OC-kaasua toisen asiakkaan kasvoille.

Kaasuttaja oli otettu kiinni ja järjestyksenvalvojien hallinnassa. Tapahtumapaikalla jäi epäselväksi, minkä takia 20-vuotias mies oli käyttänyt ravintolan sisätiloissa OC-kaasua. Alustavissa puhutuksissa ei selvinnyt, että ravintolassa olisi ollut ennen kaasun käyttöä minkäänlaista riitaa. Epäilty mies ei kertonut muuta, kuin että hän kantaa luvatonta sumutinta itsepuolustus tarkoituksessa mukanaan.

Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn ja lievään ampuma-aserikokseen epäiltynä. 

Lauantaina iltapäivällä kello 15.40 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä selvittämään perheväkivaltatilannetta Lahdessa Taapelikadulle. Partio tapasi tapahtumapaikalta sairaankuljetuksen kyydistä naisen, joka kertoi miehensä kimmastuneen ja lyöneen häntä kattilalla poskeen.

Poskessa oli havaittavissa turvotusta, mutta vamma ei vaatinut jatkotutkimuksia.

Partio puhutti naisen miehen, joka kiisti teon, mutta miehen menneisyys huomioon ottaen partio kiinniotti miehen pahoinpitelyyn epäiltynä.

Mies hyppäsi taksin konepellille ja siitä katolle – yritti paeta paikalta.

Lauantaina aamuyöllä kello 03.20 aikaan, sai poliisi tehtäväksi mennä Lahdessa Marolankadulle, jossa mies oli yllättäen hypännyt taksin konepellille ja siitä taksin katolle. Taksinkuljettaja oli yrittänyt ottaa miestä kiinni, jolloin mies oli vielä hypännyt katolta taksin takakontin päälle.

Mies oli pyrkinyt karkuun, mutta muut taksinkuljettajat saivat miehen kiinni Rauhankadulta ja taluttivat hänet paikalle tulleelle poliisipartiolle.

Partio toimitti 24-vuotiaan miehen poliisilaitokselle kiinniotettuna ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä vahingonteko.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Pakettiautolla matkassa ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahden liikenteestä eilen keskiviikkona vahvasti päihtyneen pakettiautoilijan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Mies alkoi uhoamaan poliisille Lahdessa – päätyi käsirautoihin

LAHTI Hämeen poliisin partio hälytettiin tehtävälle Lahden keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen iltapäiväviiden aikoihin eilen keskiviikkona. Hämeen poliisin...

Epäilty rattijuoppo ajoi auton ulos tieltä Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahdessa eilen tiistaina aamulla aikaan epäillyn rattijuopon. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi on saanut käsityksen Turun Pernon välikohtauksen tapahtumien kulusta

TURKU Poliisi on edistynyt Turun Pernossa tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinnassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...

Yle: Laurinlahden koulun epäillyt polttajat saatu kiinni

ESPOO Poliisi on ottanut 15-vuotiaan nuoren kiinni espoolaisen koulun epäillystä tuhopoltosta, uutisoi Yle. Asia vahvistetaan...

Poliisi on saanut käsityksen Turun Pernon välikohtauksen tapahtumien kulusta

TURKU Poliisi on edistynyt Turun Pernossa tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinnassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...

Yle: Laurinlahden koulun epäillyt polttajat saatu kiinni

ESPOO Poliisi on ottanut 15-vuotiaan nuoren kiinni espoolaisen koulun epäillystä tuhopoltosta, uutisoi Yle. Asia vahvistetaan...