Outokummussa kiinni kaahari ja rattijuoppo lauantaiaamupäivän ja -päivän aikana

Julkaistu




OUTOKUMPU

Itä-Suomen poliisia on työllistänyt Pohjois-Karjalan, tarkemmin Outokummun liikenteessä lauantaiaamupäivän ja -päivän 29. heinäkuuta aikana mm. törkeät liikennerikokset, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo saaneensa kiinni kaksi epäiltyä, joita kumpaakin epäillään törkeästä liikennerikoksesta.

Kaaharilla ylinopeutta 56 km/h Valtatie 9:llä.

Poliisipartio mittasi lauantaina aamupäiväkymmenen aikaan Valtatie 9:llä Kuopiontiellä Varislahdessa henkilöautoilijalle huomattavan ylinopeuden. Tutka näytti varmuusvähennyksen jälkeen 136 kilometrin tuntinopeutta, kun nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa.

Autoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ylinopeuden aikana autoilija ohitti kolmea muuta autoilijaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Rattijuoppo puhalsi peräti 3,20 promillea.

Poliispartio pysäytti Usinjärventiellä lauantaina päivällä puoli kahdentoista aikaan henkilöautoilijan, jolle tehty puhalluskoe osoitti 3,20 promillea.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvoverorikkomuksesta, sillä hänellä ei ollut ajo-oikeutta ja auton ajoneuvovero oli maksamatta. Autosta poistettiin rekisterikilvet. 


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Rattijuoppo ajoi kovalla vauhdilla edellä ajaneen auton perään Asikkalassa

Asikkalassa sattui Vesikansantiellä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisista kerrotaan, että...

Ajo-oikeudeton nuorimies kaahaili Orimattilassa

Poliisi sai Päijät-Hämeessä Orimattilassa kiinni kaaharin perjantai-iltana 1. maaliskuuta. Hämeen poliisin partio onnistui pysäyttämään...

Saunamökki paloi tuntemattomasta syystä Kuopiossa

Kuopion Sorsasalossa Selluntiellä sijaitsevassa saunamökissä syttyi tulipalo myöhään perjantaina 1. maaliskuuta. Pohjois-Savon pelastuslaitos sai...

Tuoreimmat artikkelit

Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti kuorma-auton ja traktorin välisessä liikenneonnettomuudessa Urjalassa

URJALA Kantatie 230:llä Urjalassa sattui raju liikenneonnettomuus keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello...

Puisessa paritalossa paloi Itsenäisyydenkadulla Porissa

PORI Itsenäisyydenkadulla Porissa paloi keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 15.49. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...