Pahoinpitelyt, liikennerikokset sekä ryöstö työllisti Meri-Lapin poliisia

Julkaistu




POLIISIUUTISET – MERI-LAPIN ALUE

Meri-Lapin poliisilla on riittänyt tehtävää kuluneen viikonlopun aikana, kertoo Lapin poliisilaitos. Poliisi kertoo mm. väkivalta-, omaisuus- sekä liikennerikoksista.

Nuori mies ryöstettiin väkivaltaa käyttäen Ylitorniolla.

Poliisille tuli ilmoitus pahoinpitelystä Ylitorniolla Niurontiellä perjantai-iltana 21. tammikuuta.

Yksityisessä asunnossa oli pahoinpidelty nuorta miestä kahden miehen toimesta ja miehelle oli tullut pahoinpitelystä sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Poliisit tavoittivat toisen teosta epäillyn miehen saman illan aikana ja toinen miehistä tavoitettiin lauantaipäivän aikana. Tutkinnan aikana selvisi, että mieheltä oli myös viety omaisuutta pahoinpitelyn yhteydessä.

Poliisi on ottanut kiinni molemmat epäillyt ja jatkaa asian tutkintaa.

Nuori mies pahoinpiteli nuoria naisia yksityisasunnossa Torniossa.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän pahoinpitelystä, joka tapahtui yksityisasunnossa Opistontiellä, Torniossa.

Poliisipartion mennessä paikalle, heitä vastassa oli kolme nuorta naista. Yksi naisista kertoi, että hänen entinen poikaystävänsä oli päihtyneenä riehunut asunnolla ja käynyt käsiksi kaikkiin kolmeen naiseen.

Naiset olivat saaneet lieviä vammoja pahoinpitelyn seurauksena. Nuorta miestä epäillään pahoinpitelystä.

Mies oli ehtinyt poistua asunnosta ennen poliisin tuloa.

Mies riehui yksityisasunnossa Torniossa – kohdisti vihaansa naiseen.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan mies riehui yksityisasunnossa Torniossa Harjutiellä.

Poliisipartio tavoitti miehen asunnolta ja heille selvisi, että mies oli käynyt asunnossa asuvan naisen päälle. Mies oli riehunut asunnolla rikkoen asunnon tavaroita ja asunnon ikkunoita. Ulkona mies oli rikkonut paikalle pysäköityjä autoja.

Mies otettiin kiinni pahoinpitelystä ja useammasta vahingonteosta epäiltynä.

Jos poliisiuutisemme Lapin maakunnasta kiinnostaa, niin liity ihmeessä Poliisiuutisia Lapista -Facebookryhmäämme painamalla tätä tekstiä.

Vahvasti päihtynyt ajo-oikeudeton kuljettaja ajoi ojaan Torniossa.

Jokivarrentiellä oli henkilöauto suistunut ojaan. Paikalle tullut poliisipartio havaitsi, että autossa istui takapenkillä nainen ja apukuljettajan paikalla mies.

Paikalla ollut todistaja kertoi nähneensä, että hänen edellä ajava henkilöauto alkoi heittelehtiä ja ajautui ulos tieltä. Todistaja pysähtyi ulosajaneen auton viereen ja näki miehen kuljettavan autoa ja naisen istuvan apukuljettajan paikalla. Todistaja oli kysellyt, miten heille kävi ja oli havainnut, että auton kyydissä olleet henkilöt olivat päihtyneitä. Todistaja havaitsi myös, että autossa olijat olivat vaihtaneet paikkaansa auton kyydissä.

Mies kiisti ajaneensa autoa ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kemissä yritettiin ajaa miehen päälle.

Mies kertoi kävelleensä Eteläntiellä Kemissä lauantaina 22. tammikuuta iltapäivällä.

Hän kertoi, että auto oli seurannut häntä pidemmän aikaa. Mies kertoo, että Eteläntien rautatieylityksen kohdalla auto oli yrittänyt ajaa hänen päälleen ja mies oli hypännyt pois auton edestä. Auto oli tämän jälkeen poistunut paikalta.

Miehelle ei tullut vammoja tilanteesta.

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni Kemissä.

Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen kuljettamalla henkilöautoa Kemissä Veitsiluodontiellä lauantaim ja sunnuntain välisenä yönä amfetamiinin vaikutuksen alaisena.

Poliisipartio oli pysäyttänyt miehen kuljettaman henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähteenä: Lapin poliisilaitos


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kerrostalon porraskäytävässä kärähti sähkölaite Kemissä – yksi henkilö tarkastettiin ensihoidon toimesta

KEMI Marttalanpolulla Kemissä tarvittiin pelastuslaitosta keskiviikkona iltapäivällä rakennuspaloepäilyn vuoksi. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Kilpisjärven erämaassa oli mittavat henkilöetsinnät tiistaina

ENONTEKIÖ Viranomaisilla oli Enontekiön Kilpisjärvellä eilen tiistaina mittavat etsinnät kahden miehen löytämiseksi erämaasta, tiedottaa Lapin...

Pienkerrostalossa paloi Tornion Putaalla

TORNIO Tornion Putaalla, Putaankadulla sammutettiin rakennuspaloa keskiviikon vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Tuoreimmat artikkelit

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...

Rattijuoppo pakeni poliisia anastetulla autolla Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä

HELSINKI - VANTAA Poliisilla oli helatorstaina iltapäivällä puoli kahden aikoihin usean poliisipartion vaatinut tehtävä Itä-Vantaalla...

Poliisi tapasi vahvasti päihtyneen kuljettajan Varkauden liikenteestä

VARKAUS Itä-Suomen poliisin partio tapasi helatorstain vastaisena yönä Varkaudessa kuljettajan, jonka epäillään olleen vahvassa humalatilassa...

KSML: Poliisi tutkii yksityisasunnossa Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä kahta tapon yritystä

JYVÄSKYLÄ Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä viime viikonloppuna tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Asiasta uutisoi aluemedia Keskisuomalainen. Media tietää...