Fyysistä kontaktia teinityttöön Turussa ottanut n. 60-vuotias mies on tunnistettu – epäillään useista samankaltaisista teoista

Julkaistu


POLIISIUUTISET – TURKU

Lounais-Suomen poliisi on tunnistanut etsimänsä miehen, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Mies oltiin saatu tunnistettua yleisövihjeiden avulla.

Lounais-Suomen poliisi pyysi keskiviikkona 19. tammikuuta yleisöltä apua Turun Vätissä liikkuneen miehen tunnistamiseen. Mies saatiin tunnistettua yleisövihjeiden avulla.

Poliisi sai asiasta useita havaintoja, joista on ollut suuri apu miehen henkilöllisyyden selvittämisessä ja tutkinnan suuntaamisessa. Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä ja avusta tutkinnassa.

Saapuneiden yhteydenottojen perusteella on mahdollista, että kyseinen mies liittyy muihinkin samankaltaisiin tapauksiin.

Jos poliisiuutisemme Varsinais-Suomen maakunnasta kiinnostaa, niin liity ihmeessä Poliisiuutisia Varsinais-Suomesta -Facebookryhmäämme painamalla tätä tekstiä.

Lounais-Suomen poliisin mukaan noin 60-vuotias mies oli 13. tammikuuta jutellut ja ottanut fyysistä kontaktia teini-ikäiseen tyttöön Turun Vätissä. Miehellä tuolloin oli yllään musta pipo, mustat hanskat ja musta takki. Tuntomerkkeinä lisäksi parransänki, roikkuvat silmäluomet, tuuheat kulmakarvat ja luomia kasvoissa.

Lounais-Suomen poliisi jatkaa asiakokonaisuuden tutkintaa ja ottaa yhteyttä henkilöihin, joihin on saatujen yhteydenottojen perusteella kohdistunut jonkin rikoksen tunnusmerkistön mahdollisesti täyttävä teko.

Poliisille voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi, jos epäilee joutuneensa kyseisen miehen tekemän rikoksen uhriksi. Muihin asioihin liittyvät rikosilmoitukset tulee jättää poliisin verkkosivuilla tai lähimmällä poliisiasemalla.

Tutkinnallisista syistä tapauksesta ei ole tässä vaiheessa mahdollista kertoa enempää, poliisi sanoo.

Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Nosturin kaatuminen kyljelleen aiheutti liikennehaittaa Raumalla

Tiilivuorentiellä Raumalla sattui torstaina 29. helmikuuta raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Paikkakuntalainen Maria Pullinen kertoo Rauman...

Poliisi kertoo tutkivansa Raumalla tapahtunutta kuolemaa henkirikoksena

Raumalla on tapahtunut viime vuoden joulukuussa epäilty henkirikos. Lounais-Suomen poliisilaitos tuli asiasta julki torstaina...

Tuoreimmat artikkelit

Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...

17-vuotiasta puukotettiin Vantaan Kivistössä – epäiltynä kaksi nuorta

VANTAA Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaan Kivistössä huhtikuun loppupuolella tapahtunutta epäiltyä törkeää väkivallantekoa, josta epäillään kahta...