OULU
Ajotapavalvonta ja suojaamaton liikenne ovat keskeisellä sijalla poliisin liikenneturvallisuustyössä. Suojaamattomaan liikenteeseen kiinnitetään erityistä huomiota Oulussa kevään aikana.
Oulun poliisi kirjoitti peräti 180 liikennevirhemaksua ja yhden sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja 25 pysäköintivirhemaksua Oulun keskustassa perjantai-iltana 15. maaliskuuta.
Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Tommi Heikkilä kertoo, että tehovalvonnalla poliisi puuttuu holtittomaan ja jopa vaarantavaan ajotapaan ja pyrkii parantamaan Oulun keskustan rapautunutta liikennekulttuuria.
– Liikennevirhemaksuja kirjoitettiin eniten Torikadun joukkoliikennekadulla ajamisesta, Heikkilä avaa sanktionjakopaikkoja.
– Joukkoliikennekadun tarkoitus on mahdollistaa turvallinen ja sujuva kulku linja-autoille ja takseille sekä suojaamattomille tienkäyttäjille, joita Torikadulla liikkuu paljon, ylikomisario muistuttaa.
Poliisi joutui puuttumaan perjantaina myös pyöräteillä ja kävelykatu Rotuaarilla ajamiseen. Poliisi kirjasi liikennevirhemaksuja lisäksi muun muassa linja-autokaistalla ajamisesta, liikennevalojen huonosta noudattamisesta, katsastamattomista autoista, taksivalaisimen puuttumisesta sekä matkapuhelimen käytöstä ajon aikana.
Lisäksi poliisi puuttui suojaamatonta liikennettä haittaavaan ja vaarantavaan autojen pysäköintiin ja pysähtymiseen jalkakäytäville, pyöräteille tai liian lähelle suojatien etureunaa.
– Ajotapavalvonta ja suojaamaton liikenne ovat keskeisellä sijalla poliisin liikenneturvallisuustyössä. Suojaamattomaan liikenteeseen kiinnitetään erityistä huomiota Oulussa kevään aikana, sanoo Heikkilä.
Heikkilän mukaan vaaranpaikat korostuvat viikonloppuiltaisin, kun keskustassa liikkuu paljon juhlijoita. Myös poliisi on läsnä näkyvästi ja valvoo yleisen järjestyksen ja turvallisuuden lisäksi myös liikennettä.