LEPPÄVIRTA
Vehmersalmentiellä Leppävirralla tapahtui vakava liikenneonnettomuus lauantain vastaisena yönä 22. kesäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 00.18. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun, että kyseessä oli henkilöauton ja pakettiauton välinen nokkakolari. Onnettomuuspaikka sijatsi Vehmersalmentiellä Leppävirran suunnasta tullessa noin 1,5 kilometriä ennen Konnuslahtea.
Onnettomuudessa menehtyi kuoli kolme ihmistä ja loukkaantui yksi.
Maanantaina 24. kesäkuuta iltapäivällä Itä-Suomen poliisi tiedottaa, että se on edistynyt vakavan onnettomuuden tutkinnassa.
Onnettomuudessa tapahtumapaikalle menehtyi pakettiautoa kuljettanut nuori, täysi-ikäinen mies ja kaksi henkilöautossa matkustajana ollutta miestä. Henkilöauton takapenkille menehtynyt paikallinen mies oli syntynyt vuonna 1939. Henkilöauton etupenkillä matkustajana ollut mies oli syntynyt 1980-luvun loppupuolella ja hän oli Italian kansalainen.
Esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan pakettiauto oli tulossa Leppävirran suunnasta. Alustavien tietojen mukaan pakettiauton kuljettaja käytti tilanteessa huomattavaa nopeutta. Alustavien käytettävissä olevien tietojen mukaan pakettiauton kuljettaja oli vasemmalle kaartuvassa mutkassa käyttänyt vastaantulevien kaistaa ja törmännyt Leppävirran suuntaan matkalla olleen pienen henkilöauton keulaan. Törmäyksen seurauksena henkilöauto syttyi palamaan.
Henkilöautoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt nainen loukkaantui onnettomuudessa vakavasti. Hänet toimitettiin Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan. Onnettomuudessa loukkaantuneen naisen saamat vammat ovat sellaisia, ettei poliisilla toistaiseksi ole ollut mahdollisuutta kuulla tai puhuttaa häntä.
Esitutkinnassa rikosnimikkeinä ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kaksi kuolemantuottamusta ja ruumiinvamman tuottamus. Rikosnimikkeet ja niiden tekomuodot tarkentuvat esitutkinnan edetessä.
Onnettomuudessa menehtyneiden osalta tutkinta jatkuu Itä-Suomen poliisissa kuolemansyyn selvittämisenä.