PORI – NOORMARKKU
Poliisi pääsi vainajan henkilöllisyyden jäljille omien tutkimustensa avulla. Viikonlopun aikana poliisi vastaanotti vielä vihjeen, joka vahvistaa poliisin käsitystä vainajan henkilöllisyydestä.
Lounais-Suomen poliisilla on ollut tutkittavana kuolintapaus, johon poliisi pyysi aiemmin havaintoja. Maanantaina 11. syyskuuta aamupäivän taittuessa päiväksi, Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että poliisi on saanut selvyyttä Porin Noormarkusta 2. syyskuuta löytyneen vainajan henkilöllisyyteen.
Lounais-Suomen poliisi tiedotti asiasta viime viikolla. Tuolloin poliisi kertoi selvittävänsä Porin Noormarkusta maastosta löytyneen tuntemattoman vainajan henkilöllisyyttä. Vainajalta ei löytynyt henkilöllisyyspapereita tai muitakaan sellaisia esineitä, joiden perusteella hänen henkilöllisyyttään olisi vielä pystytty selvittämään.
Poliisi pääsi vainajan henkilöllisyyden jäljille omien tutkimustensa avulla. Viikonlopun aikana poliisi vastaanotti vielä vihjeen, joka vahvistaa poliisin käsitystä vainajan henkilöllisyydestä.
Poliisi jatkaa henkilöllisyyden selvittämistä DNA-vertailun avulla. Vertailusta saadaan todennäköisesti vielä varmuus poliisin käsitykselle vainajan henkilöllisyydestä.
Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä. Uudet vihjeet eivät asiassa jo tehdyn selvityksen myötä ole enää tarpeen.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä normaalina kuolemansyyntutkintana.
Lue myös:
- Tulipalo tuhosi saunarakennuksen Kokemäen Kauvatsalla
- Oikosulkuun menneen laitteen kärytystä luultiin rakennuspaloksi Kankaanpäässä
- SK: Kaksi henkilöautoa kolaroi Säkylässä
- Aluemediat: Henkilöauto suistui pellolle Laviantiellä Kankaanpäässä
- Kahvakone syttyi palamaan pesuhallissa Raumalla
- SK: Kissa putosi pari metriä syvään kaivoon Nakkilassa
- Auto ja tallin rakenteet syttyivät palamaan omakotitalon pihassa Harjavallassa
- Mies kaahasi poliisia vastaan huimalla nopeudella Kasitiellä Porissa – ylinopeutta oli 105 kilometriä tunnissa
- Kaksikerroksisen rivitaloasunnon yläkerrassa syttyi tulipalo Porin Pormestarinluodossa
- Mediat: Eurassa tapahtui kahden auton osittainen nokkakolari – toinen auto pyörähti katon kautta ojan yli takaisin pyörilleen