Poliisi on saanut viime päivien aikana kiinni lukuisia rattijuoppoja Päijät-Hämeen liikenteestä

Julkaistu


PÄIJÄT-HÄMEEN VIIME PÄIVIEN TAPAHTUMIA

Hämeen poliisia on työllistänyt viime päivien aikana lukuisat rattijuopumustapaukset Päijät-Hämeessä, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteista. Keräsimme tähän artikkeliin poliisin julkituomia tehtäviä lauantaiaamun 21. tammikuuta ja keskiviikkoaamun 25. tammikuuta väliseltä ajalta. Kiinni on jäänyt mm. seitsemän rattijuoppoa.

Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineiden vaikutuksen alaisena Heinolassa – kyytiläisellä hallussa huumeita huumausainerikoksen täyttävän nimikkeen verran.

Poliisipartio pysäytti Heinolassa ajoneuvon tarkastusta varten ja suoritti kuljettajalle puhalluskokeen. Puhalluskokeen tulokseksi tuli nollat, mutta huumausaineen pikatestistä oli tullut positiivinen tulos amfetamiinille ja kannabikselle. Kuljettajalla ei myöskään ollut ajo-oikeutta.

Kyydissä olleella matkustajalla ei myöskään mennyt hyvin, vaan hänen hallustaan löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä epäiltyä amfetamiinia huumausainerikoksen täyttävän nimikkeen verran. Tämän johdosta valtio tarjosi majoituspalveluitaan molemmille henkilöille.

Ajoneuvon kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton kyydissä ollutta puolestaan huumausainerikoksesta.

Poliisi ei kerro tarkkaa aikaa tapahtuneelle, mutta edellämainittu on tapahtunut lauantaiaamun ja sunnuntaiaamun välisenä aikana.

Näpistyksiä ja petoksia Lahdessa.

Poliisi on kirjannut Lahdessa rikosilmoituksia näpistyksistä ja petoksista. Netissä on taas moni tullut huijatuksi ostaessaan tavaraa nettisivuilta. 

Poliisi ei avaa tapauksia tarkemmin.

Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Heinolassa.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Heinolassa Tommolankadulla sunnuntaina illalla.

Poliisin kuljettajalle suorittama huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle, poliisi ei kerro mille. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Auton omistaja sammui – päihtynyt kuljettaja alkoi sudittelemaan autolla Lahdessa.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Kartanonkadulla maanantain vastaisena yönä.

Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,59 mg/l tuloksen. Kyseinen tulos on promilleiksi muutettuna 1,34 promillea. Lisäksi poliisin suorittama huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Poliisin saapuessa tapahtumapaikalle, epäilty kuljettaja suditteli tyhjällä parkkipaikalla. Auton kyydissä oli sen omistaja sammuneena. Kyseisen henkilön osalta poliisi kirjasi rikosilmoituksen nimikkeellä kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle.

Kuljettaja maistissa auton ratissa Hollolassa.

Mieshenkilön epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Hollolan kuntakeskuksessa maanantaina illalla. Poliisin miehelle suorittama puhalluskoe antoi lukemaksi 0,49 mg/l. Kyseinen tulos on promilleissa 1,11 promillea. Häntä epäillään rattijuopumuksesta.

Ajo-oikeudeton kuljettaja usean eri huumausaineen vaikutuksen alaisena Lahdessa.

Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena puolenyön jälkeen tiistain vastaisena yönä Lahdessa Saksalassa.

Poliisin miehelle suorittama puhalluskoe antoi nollatu, mutta huumausaineen pikatesti puolestaan antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, kokaiinille sekä kannabikselle. Kuljettajalla ei myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikokseen.

Mies häiriköi naisen asunnossa Hämeenkoskella.

Tiistaina päivällä kello 12.45 aikoihin, sai poliisipartio tehtäväksi mennä selvittelemään pariskunnan riitaa Hämeenkosken keskustassa sijaitsevaan asuntoon.

Tapahtumapaikalla selvisi, että asunnon haltijana toimiva nainen ei ollut saanut asunnossa olevaa häiriköivä miestä poistumaan. Mies oli mm. rikkonut naisen puhelimen.

Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen lievästä vahingonteosta miehen osalta.

Törkeän rattijuopumuslukeman puhaltaneen kuljettajan auto liikennekelvoton Lahdessa.

Myöhään tiistai-iltana kello 22.30 aikaan, ajoi poliisipartiota vastaan Lahdessa Saimaankadulla henkilöauto, joka oli liikenteestä poistettu, katsastamaton ja verot maksamatta.

Poliisipartio pysäytti auton ja selvisi, että autoa kuljettaneella 25-vuotiaalla naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen puhalsi myös poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.

Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumus epäilyn, josta myös rikosilmoitus kirjattiin.

Tavakseen kortitta ajeleva mies kieltäytyi huumausaineen pikatestistä Lahdessa – auton rekisterikilpeäkin oli muutettu.

Keskiviikon vastaisena yönä nello 01.30 aikaan, pysäytti poliisipartio Lahdessa Hennalankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin.

Miehen olemuksen ja entisyyden takia poliisi halusi tehdä hänelle huumausainepikatestin, mutta mies kieltäytyi siitä, jonka vuoksi poliisipartio kuljetti miehen verikokeisiin. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kahdeksan kertaa. Auton rekisterikilpeä oli myös muutettu, teippaamalla mustalla teipillä osa kirjaimista erilaisiksi, kuin alkuperäiset kirjaimet.

Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä ajoneuvorikkomukseen.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi sai kirjata sakkoja ja rikosilmoituksia niin paljon kuin vain ehti Heinolassa

HEINOLA Hämeen poliisin liikennesektorin poliisipartiot valvoivat tänään sunnuntaina kaksi tuntia paluuliikennettä valtatie 5:llä Heinolan Paasossa....

Jani Matilaista, 43, etsitään edelleen – katosi Heinolassa vuoden 2023 marraskuussa

HEINOLA Hämeen poliisi on jatkanut marraskuussa 2023 Heinolassa kadonneen 43-vuotiaan Jani Matilaisen maastoetsintöjä usealla etsintään...

Päijät-Hämeessä jäi kiinni viikonlopun aloituksessa rattijuoppoja ja lauantaina kaahareita

PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisin partiot ovat saaneet perjantain ja lauantain aikana kiinni useita liikenneturvallisuutta halveksuvia kuljettajia...

Tuoreimmat artikkelit

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...

Kouvolassa kadonnut 83-vuotias Osmo on löytynyt

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti tänään sunnuntaina etsivänsä Kouvolassa kadonneeksi ilmoitettua 83-vuotiasta Osmo -nimistä miestä. Kaakkois-Suomen...