Poliisi sai kiinni Porissa viikonloppuna useita rattijuoppoja

Julkaistu




SATAKUNTA

Poliisi on saanut viikonlopun 13.-15. tammikuuta aikana kiinni useita rattijuoppoja Porissa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Poliisi sai kiinni yhteensä neljä rattijuoppoa, joista kaksi puhalsi kovan lukeman alkometriin ja kahden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Ajo-oikeudeton kuljettaja puhalsi peräti 2,70 promillea Porin keskustassa.

Poliisipartio pysäytti Porin keskustassa lauantain vastaisena yönä kello 03.40 aikaan henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva mies.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,70 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Ajo-oikeudeton kuljettaja kieltäytyi huumausaineen pikatestistä Pomarkussa.

Poliisiöartio pysäytti Pomarkussa Valtatie 23:lla sunnuntain vastaisena yönä kello 01.30 aikaan henkilöauton, jota kuljetti myös ajokiellossa oleva mies.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta poliisi katsoi aiheelliseksi tehdä hänelle myös huumepikatestin. Mies kieltäytyi huumepikatestistä ja hänet kuljetettiin verikokeeseen.

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Huumepäinen autoilija kiinni Ravintiellä.

Sunnuntaina päivällä kello 11 aikaan, poliiispartio pysäytti Ravintiellä Porissa henkilöauton, jonka mieskuljettaja puhalsi alkometriin nollatuloksen. Poliisi suoritti kuljettajalle huumepikatestin, joka näytti positiivista kannabikselle.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Ajo-oikeudeton kuljettaja puhalsi 2,40 promillea sunnuntaina alkuillasta Porissa.

Poliisipartio sai sunnuntaina iltakuuden jälkeen hätäkeskukselta ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Hyveläntiellä.

Poliisipartio tavoitti auton ja pysäytti sen Kansankadulla. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi alkometriin 2,40 promillen lukeman.

Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisin partiot tapasivat Porin viikonloppuliikenteessä rattijuoppoja ja kaahareita

PORI Lounais-Suomen poliisin partiot tapasivat Porin liikenteestä kuluneen viikonlopun aikana mm. kaahareita ja rattijuoppoja, tiedottaa...

Poliisitehtävä Porin Eteläpuistossa – mies uhkaili sivullisia astalolla

PORI Lounais-Suomen poliisilla oli tänään illalla poliisitehtävä Porin keskustassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisi kertoo...

SK: Poliisilla oli huomiota herättänyt operaatio Porissa – jalkakäytävällä liikkui verinen koiranulkoiluttaja

PORI Lounais-Suomen poliisilla oli huomiota herättänyt poliisioperaatio Porissa tänään aamulla. Operaatiosta uutisoi aluemedia Satakunnan Kansa....

Tuoreimmat artikkelit

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Poliisilla oli eilen poliisioperaatio Keravalla – kyse vakavasta väkivallanteosta

KERAVA Keravan Lapilassa oli eilen tiistaina iltapäivällä poliisioperaatio. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen tehtävän Hätäkeskukselta...

Helsingin Meilahdesta kadonnut 59-vuotias mies on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että Helsingin...

Taisi ruoat sittenkin jäähtyä – wolttikuski ajoi skuutilla punaisia päin Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on palannut lomaltaan ja se tietää tottakai,...