Poliisi selvittää ja seuraa nuorten tilannetta Helsingin Lauttasaaressa

Julkaistu


HELSINKI

Julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa on keskusteltu viime päivinä nuorten häiriökäyttäytymisestä ja turvallisuustilanteesta Helsingin Lauttasaaressa. Helsingin poliisi tiedottaa selvittävänsä tilannetta, seuraa sitä ja tarvittaessa puuttuu nuorten toimintaan.

Poliisin tiedossa on, että Lauttasaaressa on havaittu toisten nuorten uhkailua ja seuraamisesta sekä muuta häiriköintiä. Poliisin tietojen mukaan alueella on aiheuttanut huolta noin 15–17-vuotiaiden nuorten ryhmä.

– Vastaavaa nuorten liikehdintää ja häiriökäyttäytymistä on kaikkialla Helsingissä. Lauttasaari ei nouse erityisesti esiin poliisitehtävien tai rikosilmoitusten perusteella. Ymmärrämme, että tilanne aiheuttaa huolta ja turvallisuuden tunne heikkenee jokaisesta häiriöstä tai muusta tapahtumasta, sanoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisin ennalta estävästä toiminnosta.

Helsingin poliisille on tehty viime aikoina yksi rikosilmoitus, joka liittyy nuoriin Lauttasaaressa. Tapausta tutkitaan ryöstönä, ja se on tapahtunut 22. elokuuta.

– Esitutkinta on kesken, joten poliisi pystyy toistaiseksi kertomaan tapauksesta vain rikosnimikkeen ja tapahtumapäivän, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti.

Poliisi on ollut myös hätäkeskuksen ilmoitusten perusteella paikalla Lauttasaaressa syyskuun alussa. Ensimmäisessä tapauksessa viisi nuorta häiriköivät nuorisotalolla rynkyttämällä ovea. Poliisi kävi paikan päällä poistamassa heidät paikalta. Toisessa tapauksessa oli hakattu ilmoittajan ulko-ovea, ja tekijät jäivät tuntemattomiksi.

Poliisi tekee yhteistyötä Lauttasaaren eri toimijoiden kanssa.

Helsingin poliisi osallistuu syyskuun lopussa yhteistyöpalaveriin, johon kokoontuu myös muun muassa rehtoreita, kuraattoreita, nuorisotoimi ja seurakunta. Kokouksen tavoitteena on lisätä alueellista yhteistyötä rikosten ja häiriöiden vähentämiseksi sekä saada Lauttasaaren alueesta nykyistä parempi tilannekuva.

– ­Jos poliisi tapaa häiriköijiä, ratkaisuja heidän tilanteeseensa kartoitetaan yksilön tarpeiden mukaan. Meillä on olemassa ankkuritoiminta, jossa nuoret saavat moniammatillista apua, sanoo komisario Katja Nissinen.

Poliisi muistuttaa, että mahdollisesta häiriökäyttäytymisestä ja rikosepäilyistä kuuluu ilmoittaa heti hätäkeskukseen. On tärkeää, että poliisipartio saadaan paikan päälle selvittämään tilannetta. Minkäänlaisiin muihin omiin toimenpiteisiin ei kannata ryhtyä, koska asiassa voi syyllistyä itse rikokseen.

Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti tai poliisilaitoksella. Lisäksi poliisille voi jättää vihjeitä esimerkiksi Lauttasaaren turvallisuustilanteesta ennaltaestava.helsinki@poliisi.fi.

– Muistutamme myös, että keskustelu sosiaalisessa mediassa kannattaa pitää asiallisena. Esimerkiksi nimiä ja kuvia ei ole suotavaa jakaa, toteaa komisario Nissinen.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Henkilö putosi kaivoon Vantaalla

VANTAA Rajakoskentiellä Vantaan Riipilässä suoritettiin onnistunut ihmisen pelastusoperaatio perjantaina 21. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Vanhassa käytöstä poistetussa rakennuksessa paloi Keravalla

KERAVA Keravantiellä Keravalla sammutettiin perjantain vastaisena yönä 21. kesäkuuta rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Suuri rakennuspalo Hyvinkäällä: Vanha viljankuivaamo paloi roihuten

HYVINKÄÄ Pistokadulla sammutettiin suurta rakennuspaloa perjantain vastaisena yönä 21. kesäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta...


Tuoreimmat uutiset

Raju ulosajo Turussa: Auto ajautui päin rakennuksen seinää, sitten päin skuutteja ja liikennemerkkejä ja lopulta puuhun

TURKU Hovioikeudenkadulla Turussa sattui perjantaina 21. kesäkuuta illalla yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Ruoka kärähti mikrossa asumiskodin asunnossa Seinäjoen keskustassa

SEINÄJOKI Ala-Kuljunkadulla Seinäjoen keskustassa hälytettiin pelastuslaitos epäillylle rakennuspalotehtävälle perjantaina 21. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Raju ulosajo Turussa: Auto ajautui päin rakennuksen seinää, sitten päin skuutteja ja liikennemerkkejä ja lopulta puuhun

TURKU Hovioikeudenkadulla Turussa sattui perjantaina 21. kesäkuuta illalla yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Ruoka kärähti mikrossa asumiskodin asunnossa Seinäjoen keskustassa

SEINÄJOKI Ala-Kuljunkadulla Seinäjoen keskustassa hälytettiin pelastuslaitos epäillylle rakennuspalotehtävälle perjantaina 21. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...