Poliisi valvoi alaikäisiä Oulussa: lastensuojeluilmoituksia jouduttiin tekemään yhteensä viisi kappaletta

Julkaistu




POHJOIS-POHJANMAA

Poliisi takavarikoi alaikäisiltä 32 tölkkiä alkoholijuomia ja teki viisi lastensuojeluilmoitusta perjantain ja lauantain aikana, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Tehostetut viikonloppuvalvonnat jatkuvat lukuvuoden loppuun asti.

Poliisi valvoi alaikäisten päihteiden käyttöä ja yleistä järjestystä tehostetusti Oulussa perjantaina 13. toukokuuta ja lauantaina 14. toukokuuta. Nuoria oli liikenteessä perjantaina enemmän kuin lauantaina, ja lauantai-ilta olikin poliisin tehtävien osalta rauhallisempi.

Perjantain ja lauantain aikana poliisin tarkastuksen kohteeksi alkoholijuomien hallussapidon laillisuuden selvittämiseksi joutui 53 henkilöä. Tarkastuksessa poliisi selvitti mahdollisen hallussa olevan alkoholin määrän ja asiapapereista henkilöjen iän. Poliisipartiot kirjoittivat neljä sakkoa alkoholirikkomuksesta, hävittivät 32 tölkkiä alkoholijuomia ja tekivät viisi lastensuojeluilmoitusta.

Torinrannan häiritsevään moottoriajoneuvoliikenteeseen kello 22:n jälkeen poliisi joutui puuttumaan 17 kertaa. Lisäksi poliisipartiot ottivat alaikäisiltä pois kaksi muovikuula-asetta ja puuttuivat yhteen pahoinpitelyyn.

Metelistä poliisi sai yhden ilmoituksen. Poliisipartio kävi poistamassa häiriötä aiheuttaneen porukan kauemmaksi Kiikelin asuinrakennusten läheltä.

Poliisi valvoo alaikäisten päihteiden käyttöä ja yleistä järjestystä ja turvallisuutta tehostetusti Oulussa myös tulevina viikonloppuina, lukuvuoden päättymiseen asti. Huoltajienkin on syytä katsoa nuortensa perään ja selvittää, missä he liikkuvat ja kenen kanssa. Poliisi muistuttaa, ettei alaikäinen saa pitää hallussaan alkoholijuomia tai muita päihteitä. Myös niiden luovuttaminen alaikäiselle on rikos.

Lähteenä: Oulun poliisilaitos


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Tuli karkasi nuotiosta maastoon Iissä

II Lastukujalla Iissä sammutettiin maastopaloa keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.06. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen...

Oulussa jäi kiinni kaksi rattijuoppoa – kummaltakin löytyi hallusta huumeita

OULU Poliisin partiot saivat Oulun liikenteestä kiinni kaksi rattijuoppoa tiistaina, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Kuljettajista toisella...

Oulussa huhtikuun lopulla kadonnut 19-vuotias nuorimies on edelleen kateissa

OULU Oulun poliisi pyytää edelleen havaintoja kadonneesta nuoresta nuoresta miehestä. Viranomaisuutiset uutisoi katoamisesta ensimmäisen kerran...

Tuoreimmat artikkelit

Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti kuorma-auton ja traktorin välisessä liikenneonnettomuudessa Urjalassa

URJALA Kantatie 230:llä Urjalassa sattui raju liikenneonnettomuus keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello...

Puisessa paritalossa paloi Itsenäisyydenkadulla Porissa

PORI Itsenäisyydenkadulla Porissa paloi keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 15.49. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...