LIMINKA
Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa sattui sunnuntaina iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa olivat osallisena poliisin tunnuksin varustettu ”Maija” -mallinen poliisiauto sekä henkilöauto.
Oulun poliisilaitokselta kerrotaan poliisipartion olleen suorittamassa valvontaa Nelostiellä Limingassa noin kilometrin päässä Haarasillan kiertoliittymästä Jyväskylän suuntaan, linja-autopysäkillä pysähtyneenä.
Poliisiautoa vastaan oli Jyväskylän suunnasta tullut auto, joka poliisin piti pysäyttää. Poliisi kytki hälytysvalot ja suuntavilkun poliisiautoon päälle ja lähti melkein heti kääntymään kyseisen auton perään linja-autopysäkiltä. Poliisiauton takaa oli kuitenkin ajanut henkilöauto ja poliisiauton kääntyessä, oli poliisiauton keula osunut kyseisen auton oikeaan kylkeen.
Ajoneuvot vaurioituivat törmäyskohdistaan, mutta henkilövahinkoja ei tapahtuneessa tullut.
Poliisi on kirjannut asiasta rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.